Suomessa ja maailmalla eletään haastavia aikoja. Ei käy kateeksi sen enempää ministereitä kuin yritysjohtajiakaan. Se, mitä nyt tehdään tai jätetään tekemättä hallituksen tasolla, heijastuu myös meidän kaikkien elämään.
Korona tuli yllättäen ja pyytämättä. Sen suoria ja välillisiä seurauksia ei kukaan ole kyennyt ennakoimaan. Yritysjohdon ja maan hallituksen suhtautumisessa toimintaympäristön muutoksiin on kuitenkin vissi ero.
Yritykset päivittävät koko ajan tilannekuvaa ja sopeuttavat toimintaansa muuttuviin olosuhteisiin. Tavoitteena on varmistaa, että toiminta voi jatkua kriisijakson jälkeenkin.
Maan hallitus sen sijaan puskee myrskytuulta vasten kesällä 2019 kirjoitetun ja aikaa sitten rapautuneen hallitusohjelman pohjalta. Tätä ei voi ymmärtää.
Hallitusohjelman mukaan työllisyysasteen nostaminen 75 %:iin on maan talouden tervehdyttämisen keskeisin edellytys. Syksyllä 2019 katsottiin, että siihen päästään, kun maahan saadaan vuoteen 2023 mennessä 60 000 uutta työpaikkaa.
Tämän vuoden budjettiriiheen mennessä tästä piti toteutua puolet. Pääministeri Antti Rinne (sd) uhosi A-Talk -ohjelmassa 20.9.2019, että ”pistän pääni pantiksi, että ensi vuoden elokuussa on vähintään 30 000 uutta työllistä”. Tätä lupaustaan Rinne ei ole enää pääministerinä lunastamassa.
Vaikeata se olisi ollutkin, sillä elokuuhun mennessä ei tullut 30 000 uutta työllistä. Ei ole myöskään merkkiäkään siitä, että vuoteen 2023 mennessä päästäisiin luvattuun 60 000 uuteen työlliseen.
Budjettiriihen päätösten nimittäin ilmoitetaan tuottavan 31 000–36 000 uutta työpaikkaa ja nekin vasta vuosikymmenen loppuun mennessä.
Eikä tässä kaikki. Hallitus nimittäin siirsi yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamisasian työmarkkinajärjestöjen neuvoteltavaksi. Hallituksen luvuissa tämä edustaa 10 000–12 000 uutta työllistä.
Jo Rinteen aikana hallitus antoi järjestöjen tehtäväksi etsiä keinoja työllisyyden parantamiseksi. Näistä neuvotteluista ei ole toistaiseksi syntynyt lastuakaan.
Ihmettelenkin, miten järjestöt nyt kykenisivät kahdessa kuukaudessa sopimaan visaiseksi koetusta eläkeputken poistamisesta, kun eivät ole sitä vuoteen saaneet ratkaistua?
Tiedottamisessa yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan, on aina se, mitä jätetään sanomatta. Oppivelvollisuuden laajentamisen työllisyysvaikutuksen hallitus kertoo olevan 1 500 vuoteen 2029 mennessä ja pitkäaikaisen vaikutuksen 15 000.
Kertomatta jätettiin, että jälkimmäiseen lukuun päästään vasta vuonna 2065, eli silloin, kun omat lapsenlapseni ovat jo eläkeikänsä kynnyksellä. Ei paljoa hymyilytä.
Hallitus on mennyt päätösten viivästymistä selittäessään toistuvasti koronan taakse. Tätä en voi millään ymmärtää. Esimerkiksi valtiovarainministeriö julkaisi elokuussa suunnitelman, jolla hallitusohjelman tavoitteiden mukainen 60 000 uutta työllistä saataisiin aikaan.
Tähän ehdotukseen Sanna Marin ei ole halunnut tarttua.
Budjettiriihessä taasen jätettiin ratkaisematta paikalliseen sopimiseen ja jo mainittuun eläkeputkeen liittyvät asiat. Niilläkin olisi päästy nopeasti noin 25 000 uuteen työlliseen.
Kun työllisyyden lisäämisen keinoa valtion menojen rahoittamiseksi ei ole kyetty käyttämään, on jouduttu lisäämään rutkasti velanottoa ja turvautumaan siltikin vahvasti alijäämäiseen budjettiin.
Tällä kertaa opposition työllisyysvälikysymyksellä onkin todella hyvät perustelut. Toivottavasti eduskunta kykenee tällä kertaa rakentavaan ja ratkaisuhakuiseen keskusteluun eikä sorru viime aikoina niin tyypilliseen ohipuhumiseen ja syyttelyyn.
Lopuksi esitän lämpimät onnitteluni Haminan Palloilijoiden superpesikseen kaudeksi 2021 nousseelle joukkueelle ja koko HP:n organisaatiolle.
Oulussa pelattu viides peli oli joukkueelta todellinen henkisen voiman osoitus. Numerot sen kertovat: jaksot 1-1, supervuoro 0-0 ja kotiutuskisa 2-0. Siinä ei ole mailanvartta puristettu eikä ulkona seisty kipsissä. Kiitos ja onnea!
