Asumassa Haminassa: Vaimo ja työpaikka pitävät Mikan tiiviisti Haminassa

Mika Metsämuuronen viihtyy vaimoineen erinomaisesti omakotitalonsa vehreällä tontilla.

Mika Metsämuuronen, Inkeroisissa Sippolan kunnassa 54 vuotta sitten syntynyt mies tunnustaa, että nainen oli hänen Haminaan muuttoonsa suurin syy. Haminalaissyntyinen vaimo Erja myhäilee tyytyväisenä.

Pariskunta asuu vihreällä tontilla omakotitaloaan Uudessa-Summassa.

– Omakotitalo ja Miehikkälän kesäpaikka vaativat kunnossapitoa ja polttopuuhuoltoa. Huoltoa vaatii myös 600 litran akvaario, johon innostuin jo 15-vuotiaana. Kaksi koiraa pitävät meidät myös liikkeessä, kertoo Mika.

Jo sukunimi Metsämuuronen viittaa siihen, että suvun alkujuuret ovat Miehikkälässä.

– Paljon on serkkuja ja pikkuserkkuja juuri Miehikkälässä mutta on niitä Haminassakin. Eivätköhän kaikki Metsämuuroset ole jollakin lailla sukulaisia toisilleen.

– Kuulun edelleen Rajakuntain Metsästäjiin, jonka kotipaikka on Kasarin kylä Ylämaan eteläosassa. Metsästysmaamme ovat kesämökkini lähistöllä yltäen myös Miehikkälän ja Luumäen alueilla. Itse omistan vain lintukiväärin, hirvimetsällä viihdyn ajomiehenäkin.

– Rajakuntain Metsästäjät on 1940-luvulla Inkeroisissa perustettu seura, jonka perustajiin kuului haminalaisia napamiehiä, joista yksi oli Toivo Strömberg.

– Kuulun edelleen myös Inkeroisten reserviupseerien hallitukseen.

Miksi Haminasta tuli kotikaupunkisi? Mikä sai sinut muuttamaan Haminaan?

– Vaimo ja hyvä työpaikka, kiteyttää Mika lyhyesti.

– Ennen muuttoa Haminaan ehdin työskennellä useammalla alalla. Metsätalousinsinöörin koulutuksella työnsaanti ei ollut yksinkertaista, olin Kastelli-kauppiaana ja myös atk- ja it-alalla. Valmistuttuani työn ohessa tietoliikenneinsinööriksi olin vasta omalla alallani.

– Sain erikoisupseerin töitä Haminan varuskunnan elektroniikkakorjaamolta ja nykyisin työkenttääni on myös Lappeenrannan Maasotakoulun elektroniikka, ammattinimikkeeni on tuotantoesimies. Vain palkanmaksaja vaihtui Millog Oy:ksi, jolle Puolustusvoimat ulkoisti nämä työt.

Mika sanoo, että Hamina oli hänen suosikkikaupunkinsa jo ennen muuttoa.

– Kun asiat loksahtivat kohdalleen, mielelläni muutin. Ensin asuimme Tallinmäellä, nyt jo viisi vuotta Uudessa-Summassa.

Mitä asioita arvostat Haminassa? Mikä on hyvää ja mikä parempaa?

– Hamina on juuri sopivankokoinen kaupunki. Ajatuskin asumisesta pääkaupunkiseudun ruuhkissa hirvittää. Verrattuna entiseen asuinpaikkaani Inkeroisiin Hamina on oikea kaupunki. jossa kaikki palvelut ovat myös lähellä.

– Myös vapaa-ajan viettoon täällä on hyviä vaihtoehtoja. Kovana penkkiurheilijana seuraan ajoittain hyvinkin tarkasti paikallista urheiluelämää, kuten pesäpalloa, jääkiekkoa ja yleisurheilua.

– Tapahtumia on Haminassa paljon. Torielämä vilkasta, samoin musiikkielämä, josta viimeisimpänä Local rock marathon.

Mitä haluaisit kehittää Haminassa?

– Olen asunut Haminassa 13 vuotta ja kaupunki on kehittynyt monipuolisesti sinä aikana. Haminassa on hienoja puistoja ja lisää on valmistumassa.

– Hamina on mukava kaupunki kesät talvet. Ihmiset ovat ystävällisiä ja murre lähellä omaa Inksan puhekieltä, mutta on myös selviä eroja kuten -ski loppuiset paikannimet, tuumii Mika Metsämuuronen.

 

Asumassa Haminassa -juttusarjan tarkoituksena on selvittää, mikä tekee kohtaamisten Haminasta unelmien kotikaupungin. Haluaisitko sinä kertoa, kuinka sinusta tuli haminalainen? Voit ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostia Haminan viestintäkoordinaattorille riikka.koskimies(at)hamina.fi tai ottamalla yhteyttä Reimarin toimitukseen puh. 0440 753 137 tai sähköpostilla: jorma.haapamaki(at)reimari.fi.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli