Haminan Palloilijoiden ensi kauden superpesikseen nousseen joukkueen nimilista täydentyy. Viime viikolla sopimuksen tekivät Henri Heikkilä ja Matias Hangasmaa, kaksi päättyneen kauden tukipilaria.
Maanantaina pelaajalistaan lisättiin nimet Teemu Rouhiainen, 26, ja Ville Kotro, 25, molemmat superpesiksessä marinoituneita pelaajia. Kankaanpäässä ja viimeksi kaksi kautta Tahkossa pelannut Juvan koulukunnan pesiskasvatti Rouhiainen on takakentän mies, sisäpelissä hänen roolinaan on ollut pelaaminen numerolla 1.
Ulkopelissä hänelle on tarjolla kopparintontti päättyneen kauden komeetan Nino Muuruvirran viereltä. Sensijaan Muuruvirran parina pelannut Roni Wahl on vielä sopimuksetta.
Ville Kotro on pelannut superpesistä Kirissä ja kaudet 2017 – 2019 Kiteen Pallossa. Linjapelaajaksi profiloituneella Kotrolla oli sopimus Kiteen kanssa täksikin kaudeksi, mutta sopimus purettiin ennen koronan vuoksi myöhästyneen kauden alkua.
Haminan Palloilijoilla on tällä hetkellä 10 pelaajasopimusta ja seuraavat kaksi allekirjoitetaan torstaina. Viime kauden HP-pelaajista sopimuksetta ovat Wahlin ohella myös Juha Toikka, Juha Leskinen, Lauri Aitala ja joukkueen kapteeni Tuisku Tuovinen.
Aikaisemmin sopimuksen ensi kaudesta ovat tehneet Mäkelän veljekset Joona ja Otso, Nino Muuruvirta, Erik Lahti, Jere Heikkilä ja Elias Lahti.
Heikkilän unelmakausi
28-vuotias Henri Heikkilä pelasi päättyneellä kaudella liki pelkästään etenijäjokerina. Ja pelasi kovalla tasolla, sillä hän oli ykköspesiksen kärkilyöntitilastossa 93 kärkilyönnillään ykkönen. Myös kärkkäreitten onnistumisprosentti 80,86 oli sarjan paras. Ykkösen runkosarjaan hän kirjautti 23 juoksullaan myös ykköspaikan.
Heikkilä on pelannut HP:n edustusjoukkueessa jo kaudesta 2008 lähtien poislukien KPL:ssä mennyttä kautta 2012.
Lukkari Matias Hangasmaalle, 25, ensi kausi on jo neljäs HP:n oranssipaidassa. Hän aloitti seurassa kaudella 2018, jolloin HP pelasi superpesiksessä.
Tällä kaudella Hangasmaan pelit kulkivat välillä nihkeästikin, mutta kun mentiin ykköspesiksen ratkaisseihin play off-peleihin, mies oli huippuvedossa. Ensimmäisellä kierroksella hän himmensi Alajärven Ankkureitten sisäpelin ja Oulua vastaan tahti jatkui. Oulun pelätyn kotiuttajajokerin Hangasmaa jätti yhteen juoksuun kahdessa viimeisessä finaalipelissä.
HP:n naisjoukkue uudistuu, Saara Suomalainen lopettaa
Haminan Palloilijain naisten pesiksen edustusjoukkue uudistuu ensi kaudeksi. Viisi viime kauden pelaajaa lopettaa joukkueessa ja sijaan tulee kolme uutta.
– Meillä on ensi kaudellakin edelleen vahva haminalainen runko. Päättynyt kausi täytti odotuksemme, joukkue menestyi ja yleisöäkin oli keskimäärin lähes 450 henkeä, sanoi seuran toiminnanjohtaja Marko Hovi.
Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Piitu Saarinen, Ella Latva-Panula ja Roosa Martinmäki.
Joukkueen jättävät superpesiksessäkin 10 vuoden uran pelannut Saara Suomalainen sekä Jenna Velling, Tytti Bertling, Silja Pakkanen ja Elina Muurman. Suomalainen ja Velling lopettavat pelaamisen tykkänään, Bertling siirtyy Pesä Yseihin Lappeenrantaan, Pakkanen aloittaa opinnot Turussa ja Muurmanin ura jatkuu muualla.
– Tällä hetkellä meillä on sopimukset 12 pelaajan kanssa. Kaksi pelaajaa on vielä kiikarissa, ja ryhmää täydennämme vielä parilla juniorillamme.
19-vuotias Piitu Saarinen pelasi viime kaudella ykköspesistä Espoossa sekä Tahkon B-tytöissä superia, mutta hän pelasi kaksi peliä myös Tahkon superpesisjoukkueessa. Piitu on tarjolla lukkarin tontille , mutta samaa pelipaikkaa havittelee myös Ella Latva-Panula, 19, joka pelasi Kankaanpäässä ykköspesistä ja B-tyttöjen superia myös linjassa.
Roosa Martinmäki, 21, pelasi viime kauden superpesistä Siilinjärven joukkueessa, jolle kertyi kauden aikana vain kolme voittoa.
– Lähden hakemaan Haminasta peli-iloa vaikean viime kauden jälkeen, kertoo Roosa, joka tavoittelee HP:ssä ulkopelipaikkaa etukentältä.
Piitu on Kuusankosken Puhdin kasvatteja, hän työskentelee Kouvolassa koulunkäyntiavustajana. Kevään abiturientti Ellan kasvattajaseura on Kauhajoki ja Roosan Nurmon Jymy, jonka riveissä hän pelasi pari kautta sitten yhdessä Ellan kanssa.
– Opiskelen hoitoalaa Kuopiossa ja sain Haminasta opintoihin liittyvän harjoittelupaikan, paljasti Roosa.
Kokeneiden Saara Suomalaisen ja Jenna Vellingin lopettaminen ei huolestuta toiminnanjohtaja Hovia:
– Meille jää joukkueeseen aivan riittävästi kotiutusvoimaakin. Päävastuuta kantanevat kokeneet Emmi Simonen ja Inka Pietilä, arvioi Hovi.
HP:n naiset kaudella 2021
HP:n naisten joukkue ykköspesiksessä kaudella 2021: Emmi Simonen, Inka Pietilä, Piitu Saarinen (Tahko/Espoo), Anniina Marttila, Riina Hallikainen, Sanni Silander, Sini Satama, Eerika Marttila, Taru Toikka, Petra Pakkanen, Ella Latva-Panula (Majuttaret) ja Roosa Martinmäki (Siipettäret).
Neuvottelut kesken Veera Toikan kanssa.
Joukkueessa eivät jatka Saara Suomalainen, Elina Muurman, Jenna Velling, Tytti Bertling eikä Silja Pakkanen.