Kutsuntojen ikäluokat kuihtuvat

Nuorten miesten ikäluokat Puolustusvoimien kutsuntatilaisuuksiin pienenevät vuodesta toiseen. Tänä syksynä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella kutsuntoihin määrättiin noin 1 700 nuorta, vuonna 2002-syntynyttä miestä.

– Ikäluokan pienenevät, eikä muutosta ole näkyvissä. Tämä on valtakunnallinen ilmiö, ei Kaakkois-Suomi ole tässä mitenkään erityistapaus, sanoi Haminassa kutsuntoja järjestellyt majuri Pasi Kallioniemi Puolustusvoimien Kaakkois-Suomen aluetoimistosta.

Kun nuorten miesten määrä vähenee, vastaavasti palvelukseen astuu vuosittain yhä enemmän naisia.

– Tänä vuonna 127 naista aloitti vapaaehtoisen asepalveluksen alueellamme, määrä on toistaiseksi suurin. Keskiarvona on ollut noin 80 naista per vuosi.

Majuri Kallioniemi arvioi, että naisten määrän lisääntyminen Puolustusvoimissa osoittaa maanpuolustushengen olevan yhä voimissaan.

– Kaikki palvelukseen tulevat naiset ovat vapaaehtoisia ja siksi hyvin motivoituneita. Meillä on palvelukseen tulleista naisista vain hyviä kokemuksia.

Haminalainen abiturientti Eetu Ylä-Kotola oli yksi Haminan tilaisuuden kutsunnanalaisista nuorista miehistä. Ylä-Kotola sanoi, että lähtö varusmiespalvelukseen oli hänelle itsestään selvä juttu.

– Olen valmis vuoden keikkaan ja pyrin siihen, että saan armeijalta myös johtajakoulutuksen, kertoi reserviupseerikouluun tähtäävä Ylä-Kotola.

– Aluksi minut sijoitettaneen Karjalan Prikaatiin Vekarajärvelle, mutta sinne menen, minne määrätään.

Ennen asepalvelukseen astumista Ylä-Kotolalla kuten monilla muillakin kutsunnanalaisilla on edessään ylioppilaskirjoitukset:

– Kaksi ainetta olen jo selvittänyt, keväällä ovat edessä vielä matematiikan, äidinkielen ja psykologian kokeet.

Vehkalahtitalossa pidetyissä kutsunnoissa sotaveteraaneja edusti Kauko Suurnäkki, Haminan kaupunkia kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Inkeroinen-Lalu ja seurakuntaa rovasti Juha Parjanen.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli