Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Rataeuroille on monta ottajaa

Se lähti liikkeelle hitaasti, siitä on jo yli 25 vuotta. Ensin vain yksi puuhamies uskoi asiaan, kunnes julkisuuden myötä idean perusteluja jaksettiin kuunnella tarkemmin. Mutta silti etenemisvauhti oli kovin verkkaista.

Se lähti liikkeelle hitaasti, siitä on jo yli 25 vuotta. Ensin vain yksi puuhamies uskoi asiaan, kunnes julkisuuden myötä idean perusteluja jaksettiin kuunnella tarkemmin. Mutta silti etenemisvauhti oli kovin verkkaista.

Kun kotkalainen kansanedustaja Pentti Tiusanen toi 1993 vahvasti esiin ajatuksen rantaradan rakentamisesta Helsingistä itään Kotkaan ja Haminaan sekä edelleen Venäjälle, moni haistoi ideassa poliitiikantekoa.

Vasemmistoliittoon kuuluneen Tiusasen perustama Rantaratatoimikunta yritti haalia jäsenikseen Kotkan poliittisia vaikuttajia läpi poliittisen puoluekentän, mutta esimerkiksi häneen lähes neuroottisesti suhtautuneet sosialidemokraatit kieltäytyivät kaikesta yhteistyöstä niin Rantaratatoimikunnan kuin Tiusasenkin kanssa.

Maailma on nyt kokonaan erilainen. Työtä ilmaston pelastamiseksi tehdään kaikkialla ja Suomessa merkittävät tavoitteet kohdistuvat autoliikenteen päästöjen vähentämiseen ja raskaan liikenteen siirtämiseen kumipyöriltä kiskoille.

Suomi on valmis suuriinkin satsauksiin rautateiden kehittämiseksi. Hanke itäradan rakentamiseksi on muuttunut Tiusasen sitkeästi ylläpitämästä illuusiosta todelliseksi.

Vaihtoehtoisia itään suuntautuvia ratavaihtoehtoja on kaksi. Helsinki – Porvoo – Kouvola -yhteys nopeuttaisi henkilöliikennettä Helsingistä Kouvolaan 12 minuutilla.

Haminaan ja siitäkin idemmäksi Luumäelle saakka yltävä ratavaihtoehto kellottaisi pienemmän aikasäästön, mutta toisi massiivisen hyödyn alueen teollisuudelle ja maan suurimmalle satamaparille Hamina-Kotka.

Euroopan unionilta on luvassa merkittävä rahoitus uusille rautateillemme, mutta ensin on päätettävä linjauksista.

Jos ratahankkeet etenevät oikeaan suuntaan, voitaisiin Helsingistä Kotkan kautta Haminaan ja edelleen Luumäelle suuntaavan itäisen rantaradan vihkiäisiä viettää ehkä 2040 – 2045.

Ratahankkeen vahvaa vaikuttajaa Pentti Tiusasta ei niissä juhlissa kuitenkaan nähdä, sillä hän menehtyi vaikeaan sairauteen joulukuussa 2018.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus