Haminan talousalueen uutislehti

Jään liukkaus yllätys monille eskareille

Haminan Kiekkoympyröitten esikoululaisille järjestämä tutustuminen luisteluun on jälleen ajankohtainen. Vuosien perinnettä käynnisteltiin viime viikolla, loput eskarilaiset pääsevät jäälle tällä viikolla.

– Tarkka vuosilukua en muista, mutta pian jäähallin valmistuttua 2003 eskarijäät alkoivat. Samantien käynnistyivät myös kiekkokoulut, Markku Lappi oli siinäkin hommassa KY:n puolelta vahva vaikuttaja, muistelee jäähallimestari Ahti Yläjääski.

Eskareita jäähallille kutsuu, kustantaa ja kuljettaa Kiekkoympyrät.

– Tänä syksynä ryhmiä on kahdeksan ja ilmoittautuneita on yli 200. Kutsun ovat saaneet myös Miehikkälän, Virojoen ja Klamilan eskarit. Pääkouluttajana on Erik Naroma, jolla on apunaan joukko seuran aktiiveja, sanoo KY:n kiekkokoulun rehtori Sari Martikainen.

Erik Naroma on aktiivipelaaja, joka edustaa kotkalaisseura Titaaneja.

– Monet eskareista vetävät täällä ensimmäisen kerran luistimet jalkaansa. Liukas jää on vasta-alkajille kova yllätys, mutta sisukkuus ja rohkeus auttavat ja tunnissakin voi oppia luistelusta ällistyttävän paljon, sanoo Naroma.

Muovirunkoiset tuolit ovat hyvä apu luisteluharjoituksissa. Tuoleista aloittelija saa tukea ja myös rohkeutta tutustua jäähän. Jokaiselle tutustuminen on välillä hyvinkin läheistä.

– Monet lapsista innostuvat luistelusta välittömästi jatkaen harrastusta yleisöluisteluvuoroilla. Myös kiekkokoulu on tarjolla Haminassakin, sanoo Sari Martikainen.

Yleisövuorot Haminan jäähallissa ovat ilman mailaa ma klo 14-14.50, ke klo 14-14.50 ja su klo 9.30-10.50. Mailalliset/kiekolliset vuorot ti 14-14.50, to 14-14.50 ja su klo 8-9.20.

Lisäksi kiekkokouluun saa tulla tutustumaan kolme kertaa ilman maksuja, testaamaan, tykkääkö lapsi lätkästä vai ei. Kiekkokoulun vuorot ovat: ke klo 18-18.50 ja su klo 11-11.50.

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli