Tonin vuokrahalleista apu monille yrittäjille

Toni Mänttäri Haminan Autokorjaamolle rakentamansa hallin edustalla Korjaamotie 2:ssa.

Haminalainen rakentaja Toni Mänttäri rakensi yritykselleen ensimmäisen hallin kymmenisen vuotta sitten. Kovan kysynnän vuoksi hän päätyi kuitenkin vuokraamaan hallin muille yrittäjille ja aloitti uuden hallin rakentamisen.

Hallien kautta Mänttärille kirkastui erityinen bisnes­idea ja vuonna 2011 hän perusti yrityksen Kymen Vuokrahallit Oy.

– Tarjolla on Haminassakin suuria ja suurempia halleja, mutta pienistä halleista on pulaa. Myös pienyritykset kaipaavat sopivia vuokratiloja ja siihen tarpeeseen rakentamani hallit ovat menneet, kertoo Mänttäri.

– Pienyrittäjät pitävät tämän maan pyörät pyörimässä, he ovat arvokasta porukkaa! Pienten yrittäjien tilojen tulee olla sopivan kokoisia ja samalla edullisia. Se luo pohjan heidän yritystoiminnalleen.

Kun Mänttärin itselleen rakentama ensimmäinen halli menikin vuokralle, seuraavat kaksi hallia hän suunnitteli ja rakensi jo vuokrattavaksi.

Vastikään Kymen Vuokrahalleille on valmistunut uusin noin 1500 m2:n halli Korjaamotie 2:een Salmenkylään. Mänttäri sanoo, että tämän hallin konsepti on ollut täysin poikkeava aikaisempiin halleihin verrattuna, se läksi asiakkaan tarpeista.

– Tuttu autokorjaamoyrittäjä tiedusteli, paljonko olisivat uuden korjaamohallin rakennuskustannukset. Asiaa yhdessä pohdittuamme päädyimme ratkaisuun, jossa hän päätyikin vuokraamaan minulta hallin, jonka sai myös itse suunnitella juuri omiin tarpeisiinsa.

Yrittäjä oli Haminan Autokorjaamon Markus Huttunen, Mänttärin tuttu vuosien takaa.

– Nyt halliin sijoittunut korjaamo on jo toiminnassa. Halliin sopi toinenkin yritys ja paikka on kolmannellekin.

Vuokrattavissa on pian Autokorjaamolta kaupassa Mänttärille jäänyt vanha hallikin:

– Vanhassa Korjaamotie 5:n hallissa tehdään vielä muutoksia tuleville vuokralaisille. Kysyntää on ollut siihenkin mukavasti.

Toni Mänttäri on neljä halliaan omin käsin rakentanut.

– Aikaisemmalta ammatiltani olen putkimies. Avukseni hallityömaalle olen tarvinnut vain kirvesmiehen ja sähkötöihin alihankkijan. Olen löytänyt työskentelyyn tehokkaan työtavan ja olen ollut tyytyväinen.

Toni Mänttärin suunnitelmissa on jo halli 6:n rakentaminen. Hallin sijoituspaikka olisi Salmenvirrantiellä vastapäätä Korjaamotietä, pohjan tasoitustyö on jo aloitettu.

– Halli 6 on tarkoitus rakentaa jälleen uudella konseptilla, sillä sen rakentaisin kiinteistöosakeyhtiömuotoisena. Silloin halliin sijoittuvat yritykset myös omistaisivat hallista oman siivunsa. Ennakkomarkkinointi vaikuttaa lupaavalta, arvioi Mänttäri.

Kymen Vuokrahallien vuokrattavat halli- ja toimistotilat sijaitsevat Salmenkylässä Korjaamotiellä sekä Uuden-Summan Ansaskujalla ja Haanvuorentiellä.

Mänttäri uskoo, että vielä hän saa tilat omalle yritykselleenkin:

– Nyt yritykseni toimisto on kotikonttorissa. 1- ja 4-vuotiaat poikani järjestelevät vain työpöytäni turhankin usein.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli