Nuorempana tein jouluaattona yhden työvuoron kaupan kassalla. Olin tavaratalossa kiireapulaisena ja ilmoitin, että olen vapaaehtoinen tulemaan joulunakin töihin.

Ajattelin, että kaiken kiireen, stressin ja hössötyksen jälkeen asiakkaat olisivat vihdoinkin iloisia ja ystävällisiä. Oikein innolla odotin, miten asiakkaiden joulumieli varmasti tarttuisi minuunkin.

Kuinka väärässä olinkaan.

Teimme kyllä myyjäkollegan kanssa parhaamme. Laitoimme tonttulakit päähän ja sytytimme kaupan ulkopuolelle ulkotulia. Toivotimme kaikille hyvää joulua.

Tarjosimme myös kaupanpäällisiksi joululaululevyä, joita aiemmin oli jaettu vain niille asiakkaille, joiden ostosten loppusumma ylitti tietyn markkamäärän. Mikäs sen mukavampaa?

Kaikki mielikuvani romuttuivat viimeistään silloin, kun eräs asiakas otti tarjoamani levyn käteensä ja heitti sen päälleni huutaen samalla vihaisesti, että hän ei tällaista rojua kaipaa.

Tajusin, että joulumieli oli todella kaukana jouluaaton kaupassakävijöistä. Jossain vaiheessa huomasimme, että joku oli varastanut ne ulko-ovelle viedyt tuletkin.

Silloin olin pettynyt, mutta jälkikäteen keittiöpsykologi ja amatööritutkija minussa heräsi. Ilmiö alkoi tuntua kiinnostavalta. Olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että lähes jokaisella asiakkaalla oli sama syy kauppaan tuloon: suunnitelmat olivat pettäneet ja jotain oli mennyt pieleen.

Ehkä oli koristeltu kuusta ja huomattu, että kynttilävalosarja ei toimi. Tai oltiin menossa hautausmaalle, mutta hoksattiin, että ”joku” oli unohtanut ostaa kynttilät.

Kun takana oli voimia vienyt valmistautuminen täydelliseen jouluun, ei ihmekään, että pieni särö päivän tarkassa käsikirjoituksessa sai kireät hermot napsahtamaan poikki. Etenkin, jos omasta mielestä joulupöytä olisi toiminut ilman torttujakin, mutta puoliso pakotti hakemaan sen unohtuneen luumumarmeladin.

Ja kun siinä mielentilassa kohtaa iloisen myyjätytön tonttulakissa, voi hyvinkin käydä niin, että tekee mieli heittää tyttöä joululevyllä. Vaikka ei tietenkään pitäisi. Eihän kaupan henkilökunnalla ole mitään tekemistä sen kanssa, jos asiakkaan jouluaatto on jäänyt marmeladin verran vajaaksi.

Kiinnostavinta tässä kaikessa on minun mielestäni se, miksi jouluaaton vietto tietyllä kaavalla on meille niin tärkeää. Miksi toiselle joulu ei ole joulu, jos joulurauhan julistus jää kuulematta tai Lumiukko näkemättä?

En tiedä vastausta kenenkään toisen puolesta, mutta jos joulustressi saa sinut heittelemään tavaroita toisten ihmisten päälle, viimeistään silloin sinun kannattaisi ehkä pysähtyä pohtimaan asiaa.

Mistä sinun jouluperinteesi ja -toiveesi tulevat, ja miksi on tärkeää, että ne toteutuvat täydellisesti? Mikä sinulle, juuri sinulle on joulunvietossa oikeasti tärkeintä?

Itsekin haluan aina nähdä Joulupukin Kuuman linjan, syödä valtavasti graavilohta ja käyttää yli 20 vuotta sitten lahjaksi saamiani tonttukorviksia. Mutta ennen kaikkea tahdon viettää rauhallisen joulun, joka on täynnä lämpöä ja välittämistä. Suodaanhan sellainen toinen toisillemme?