Tiivis tahti superpesiksessä – HP saa kotiavaukseen IPV:n

Juha Leskinen palasi viime kaudeksi HP:n edustusryhmään rytinällä: 21 ottelussa hän löi 43 juoksua. Toukokuussa alkava superpesiskausi on miehelle ensimmäinen.

Superpesiksen ensi kauden otteluohjelmat on julkistettu. Sarjatulokas Haminan Palloilijat pääsee heti mukaan kovaan pelitahtiin, sillä ensimmäisellä viikolla HP:lle on kirjattu neljä peliä! Runkosarjassa tulee joukkueille 15 peliä kotikentällä ja 15 vieraissa.

Kauden aloittaa Vallikentällä perjantaina 7.5. pelattava HP – Imatran PV. Jatkoa seuraa heti sunnuntaina pelillä Kankaanpää – HP. Keskiviikkona 12.5. Vallikentälle saapuu rakas paikallisvastustaja Kouvola ja urakkaviikon päättää Kitee – HP, joka pelataan perjantaina 14.5.

Superpesiksestä on tullut ammattilaisurheilijoitten sarja, sillä tuohon pelitahtiin reissuineen eivät siviilityöt enää juurikaan sovi.

– Superi on superia, juuri pelitahdissa on suurimmat erot. Koko kaudeksi on jokaiselle joukkueelle luvassa vähintään kolme peliä per viikko, sanoo Rami Orola, joka aloittaa kolmannen vuotensa HP:n puheenjohtajana.

Orola sanoo, että kauteen 2021 HP lähtee selkeästi vankemmalta pohjalta, kuin edelliseen superpesiskauteensa 2018. 

– Nyt keskusteluja uusista pelaajahankinnoista viriteltiin ajoissa ja tänne saatiinkin juuri haluamamme pelaajat. Edelliseen superpesiskauteen jouduimme valmistautumaan hätäisesti ja loukkaantumissumaan oli hankalaa löytää tasokkaita täydennysmiehiä. 

– Uusista nimistä esimerkiksi Ville Kotro ja Teemu Rouhiainen ovat Itä-Länsi tasoa

Puheenjohtaja Orolan mukaan ensi kauden joukkue on monella tavalla ehjempi. Myös sopimuspelaajien määrä, 16, on sellainen, että pienten haavereitten ei pidä vielä näkyä joukkueen suorituskyvyssä.

– Omasta juniorikaartistamme on lisäksi kasvamassa pelaajia, jotka viimeistään kaudella 2022 ottavat joukkueessamme ison roolin, mutta saattavat nousta esiin jo ensi kaudella.

HP:n naiset pelasivat ykköspesiksessä viime kaudella yli kaikkien odotusten. Orola uskoo, että nyt voi odottaa jopa parempaakin.

– Nyt meillä on myös selkeästi kilpailua pelipaikoista, jokaiseen rooliin ulkokentälle löytyy kaksi tai kolmekin mitat täyttävää pelaajaa. Joukkue ei ole vielä tavoitettaan julkistanut, mutta puheenjohtajana katson, että tämä ryhmä voi mennä vaikka superin nousukarsintoihin asti!

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli