Äitini sanoi minulle ollessani 12-vuotias, että minulla on kaksi vaihtoehtoa, vaikea tai helppo; voin olla oma itseni, tai mennä massan mukana esittäen jotain mitä en ole.

Valitsin tämän “vaikean” vaihtoehdon, mikä näin jälkikäteen ajateltuna vaikuttaa helpommalta vaihtoehdolta. Nyt saan olla oma itseni, vaikkakin se tuntui olevan muille vaikeaa ymmärtää, ja sitä kautta välillä minullekin.

Tämän muisteleminen sai minut pohtimaan asioita toiselta kantilta. Ne ketkä päättivät teini-iässä mennä massan mukana ja esittää jotain muuta kuin ovat, esittivät teatteria toinen toisilleen.

Kukaan ei tuo omaa persoonaansa esille, sillä he esittivät olevansa joku toinen, joka tuo esille persoonaa, joka ei ole hänenkään.

Mitä järkeä tässä on? Mennä valtavirran mukaan, joka oikeasti onkin hölmöä teatteria. Teatteriesitys saattaa jopa vaihtua sen mukaan, kenen kanssa on milläkin hetkellä.

Eikö monen persoonan jatkuva ylläpitäminen ja harjoitteleminen vie jossakin kohtaa siihen pisteeseen, ettei tiedä edes kuka oikeasti onkaan? Vai tukahtuuko oma persoona, jolloin taipuukin olemaan se, mitä esittää?

Miksi esitämme jotain, mitä emme ole muiden edessä, kun toisille pitäisi riittää se toisen oma, aito persoona? Jos oma persoona ei riitä, se on sen toisen menetys, ei sen kuka uskaltaa olla oma itsensä.

Monia pelottaa tuoda oma persoona esille, tai siltä se ainakin tuntuu. Ja pelko johtuu siitä, että sosiaaliset normit ovat sanattomasti sovittua teatteria. Kuulostaa hölmöltä ja hieman huvittavaltakin, kun sitä ajattelee näin.

Oman persoonan tukahduttaminen ja esittäminen ei ole vain teinien juttu. Tuntuu, että aikuisten kuuluisi olla tylsiä. Ei saisi tehdä lumienkeleitä tai keinua keinussa, sillä ne ovat lasten juttuja ja lapsellista.

Tai että pitäisi pukeutua muotitrendien mukaan, sillä ne on vain nyt enemmistön päätöksellä jossain päätetty täksi kaudeksi.

Toki aina voi hyppiä lumihangessa ja pukea päällensä mitä huvittaa, mutta silloin saa osakseen oudoksuvia katseita tai jopa hullun leiman otsaansa.

Mielestäni olisi vapauttavaa, jos kaikki saisivat olla omia itsejään ja toteuttaa omaa persoonaansa lain ja hyvän maun rajoissa. Eikö silloin ihminen olisi onnellisimmillaan, kun on aidosti oma itsensä?