Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Yrittäjällä riittää intoa myös yhteisille asioille

Sanna Vapalahti uuden asuntonsa rappusilla arkisissa lumitöissä.

Yli 10-tuntisia työpäiviä tekeviä yrittäjiä on paljon, mutta monellako yrittäjällä riittää töitten jälkeen aikaa vielä luottamustehtävien hoitamiseen?

Haminalaisella Sanna Vapalahdella ruutia riittää askareisiin omien töiden jälkeenkin. Päättäjänä hän työskentelee niin kaupunginvaltuustossa kuin kaupunginhallituksessakin.

Oman aikansa vie puheenjohtajuus Kehittyvä Hamina ry:ssä, jonka tavoitteena on kehittää Haminasta entistäkin viihtyisämpi ja houkuttelevampi kaupunki.

– En ole istuskelijatyyppi. Kun haluan tietää asioista ja vaikuttaa, se onnistuu osallistumalla päätöksentekoon, miettii Sanna.

Sanna perusti sisustustavaroihin ja naisten vaatettamiseen erikoistuneen myymälän Sisustus Laventelin vuonna 2008.

– Haminan kauneus on aina viehättänyt minua. Kun tarjolla liikehuoneistolle oli paikka ydinkeskustassa vanhassa puutalossa, päädyin yrittäjäksi, kertoo Sanna, joka viikko sitten juhli 50-vuotispäiviään.

Sisustustavaroihin keskittyneen Laventelin sortimentti laajeni vuonna 2011 naisten vaatteisiin, kun Laventelin yhteyteen perustettiin Pikku Pepita.

Sannalla on takanaan kaksi valtuustokautta, kaupunginhallituksessa hän on nyt ensimmäistä kaksivuotisjaksoaan.

– Olen lupautunut ehdolle myös kevään kuntavaaleihin.

Haminan kehittämisessä Sanna on ollut aktiivisesti mukana kymmenisen vuotta. Jaksoon sisältyy myös parin vuoden pesti Haminan Yrittäjien puheenjohtajana.

– Hamina on kiehtova kaupunki, jonka hienous ymmärretään usein parhaiten naapurikunnissa. Haminaan tullaan ostoksille usein Kotkasta ja Kouvolastakin. Joulu­kuinen Hamina valoineen oli elämys kaupunkilaisten ohella myös vieraille.

– Omassa yrityksessäni ja muissa kivijalkakaupoissa vierailleet kiittävät saamastaan palvelusta. Kun se viesti kiirii naapurikaupunkeihinkin, vetovoimaa Haminaan on jatkossakin.

Haminassa Sanna näkee paljon kehittämiskohteita, mutta asiat eivät aina etene sormia napsauttamalla.

– Uusien työpaikkojen luominen on meidän yhteinen tavoitteemme. Juuri nyt kehitystoimienkin jarruna on kuitenkin globaali pandemia.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli