Niin hyvä kuin sanonta onkin, niin korona on tehnyt tepposia eikä töppönen ole aina mennyt jalkaan, vaikka olisi ollut kuinka tarpeen ja terveellistä.

On ollut haasteellinen vuosi. Kun yhteisöllisyys ja  harrastukset keskeytyivät kuin iskusta ja elämä sulkeutui oman kodin seinien sisään, piti alkaa keksiä keinoja arjesta selviytymiseen.

Ulkosalla alkoi liikkua enemmän kävelijöitä, pyöräilijöitä ja luonnossa retkeilijöitä kuin ennen koronaa. Talvi yllätti lumilla sekä pakkasilla ja toi uusia mahdollisuuksia liikkua yksin tai perheen kanssa. Löydettiin ladut, luistinradat ja laskettelurinteet.

Kiperinä aikoina tanssi on usein ollut ratkaisu viihtyisään ajankuluun. Sota-aikana, vaikka paritanssi oli sakon uhalla kielletty seksuaalisena houkutuksena, niin tanssittiin kuitenkin. Lisäksi useat esiintyjät mm. Harmony Sisters kävivät rintamalla viihdyttämässä sotilaita.

Monet ovat tanssilattioilta löytäneetkin parisuhteensa häävalsseineen, mutta monille tanssi on ainoastaan liikunnaniloa, ammatti ja jopa taidetta. Riippuu ihmisestä ja yhteisöstään, miten kukin tanssiin suhtautuu. Joka tapauksessa tanssimisella on ollut ja on merkittävä asema monen elämässä ja monessa kulttuurissa kautta ihmishistorian.

Sodan jälkeen lähes jokainen nuori halusi oppia tanssimaan ainakin valssia ja tangoa voidakseen mennä julkisiin tansseihin. Tavallaan syrjäytyi, jos ei osannut tanssia.

Niinpä jo kyläiltamissa lapset loikkivat aikuisten seassa tangoa, valssia, jenkkaa ja polkkaakin, ja jos siellä ei oppinut, niin kotona jatkettiin harjoittelua.

Sitten diskot ja levymusiikki syrjäyttivät orkesterit ja paritanssin, mutta tanssiminen jatkui yksin tai ryhmässä ja jatkuu yhä, nykyään myös lavatansseina pareineen.

Minä kuulun sodanjälkeiseen tanssisukupolveen, ja vaikka kuinka olen yrittänyt viritellä itseni milloin mihinkin liikuntaan, niin tanssi tuntuu sopivan minulle parhaiten, kantririvitanssi jo yli kaksikymmentä vuotta.

Surin, kun korona esti harjoitukset. Kävelin pätkän päivittäin niin kuin moni muukin ja ihan kyllästymieen asti, kunnes yhtenä aamuna tajusin, että paluu normaaliin elämään saa odottaa vielä pitkään, ja jos en pääse harrastusryhmään, niin tanssin yksin.

Motiivi vain lisääntyi, kun muistin, mitä kaikkea hyvää kantririvitanssi tarjosi. Muisti paranee, stressi vähenee, osteoporoosi estyy ja koordinaatiokyky paranee, siis täydellistä liikuntaa kelle tahansa ja varsinkin koronaan tylsistyneelle oloilijalle.

Bootsikopistelu ei onnistunut kerrostalossa, joten sujautin jalkoihini edesmenneen äitini punaiset jumppatossut. Siitä lähtien lähes joka aamu olen laittanut musan soimaan ja vetäissyt muutaman tanssin.

Tulee huomattavan mukava olo, kantrimusiikki nimittäin soi duurissa eli kuollaan, rakastutaan ja vihataankin duurissa.

Tanssissa on tenhoa ja terveyttä, joten mikäpä estää liikehdinnän, jos radiosta tulee sopivaa musiikkia. Kyllä valssia, tangoa, jenkkaa ja discoa voi vetää yksin tai kaksin kotona vaikka etätyöläiset taukojumppana.

Musiikin tahdissa liikkuminen on huomattavasti kevyempää kuin pelkkä jumppa, niin jos vielä voi laulaa mukana ja tulkita tuntojaan siinä samalla.

Kannatan kokeilua, joten töppöstä toisen eteen, kunnes tulee uusi normaali aika ja harrastukset pääsevät käyntiin.