Haminan talousalueen uutislehti

Tuntemattomat pähkinänakkelit

Mökkireissulla seuralainen halusi lähteä lintubongaus-kävelylle. Otettiin pienet kiikarit mukaan ja lähdettiin talsimaan.

Mökkireissulla seuralainen halusi lähteä lintubongaus-kävelylle. Otettiin pienet kiikarit mukaan ja lähdettiin talsimaan. Pellonreunassa seuralainen pysähtyi ja nosti kiikarit silmille.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän totesi: ”on siellä jotain, mutta enhän minä näitä tunnista”. Niinpä niin, ei meillä ollut mitään käsitystä, mitä oltiin katselemassa. Olen onneton lintujen tunnistamisessa ja se harmittaa.

Radiossa joku sanoi luokittelevansa linnut kolmeen kastiin: on isoja lintuja ja pieniä lintuja ja kaikki loput ovat puluja.

Oikein näppärä, mutta minusta vieläkin parempi jaottelu olisi tämä: on lentämässä olevia lintuja, vedessä olevia lintuja ja sitten lintuja, jotka on jossain muualla, kuten maassa tai puussa. Yksi tarkempi alalaji voisi olla linnut, jotka käyvät lintulaudalla.

Vuosia sitten pääsin erään paremmin lintuja tuntevan henkilön mukaan pienelle kuvausreissulle. Hän kertoi, että meillä voisi olla tilaisuus nähdä pähkinänakkeli, koska sellainen oli aiemmin bongattu paikassa, jonne olimme menossa. Nauratti.

Olin varma, että hän yrittää huijata minua heittämällä hatustaan jonkun keksityn linnun nimen, koska tietää, että tunnistan lähinnä vain variksen ja harakan. Pähkinänakkeli kuulostaakin ihan siltä, että jos pitäisi sepittää jokin linnun nimi, niin jotain sellaista varmasti tulisi heittäneeksi. Se, tai sitten joku tiltaltti.

Hämmästyin, kun googletus kertoi pähkinänakkelin olevan oikeasti olemassa. Tosin tänä päivänäkään en tunnistaisi tuota nakkelia muiden siivekkäiden joukosta.

Minulla on ollut kunnia nähdä myös siperiansirri, kun se ensimmäistä kertaa bongattiin Suomessa. Joukko hiljaisia miehiä seisoi rämeikössä ja tuijotti hartaina kaukoputkiinsa.

Etsin porukasta sen, jonka putki näytti suurimmalta ja koputin olkapäähän. Saisiko kurkata? Katsoin putkesta, mutta en nähnyt mitään. Mitä tässä pitäisi katsoa?

Mies selitti kärsivällisesti: näetkö sen ison kiven ja siinä vieressä olevat pitkät heinät? Niiden välissä on pieni rusehtava möntti. Se on se lintu.

Ilman asiantuntijaa olisin sanonut, että siinä on pieni kivi.

Minulla on siis lintujen mentävä aukko sivistyksessäni, vaikka lapsena yksi lempipuuhistani oli lintukirjan selaaminen mummon kanssa. Tosin kirjan piirroskuvista ei hirveästi ole tosielämässä hyötyä. On aivan eri asia katsoa tarkkaa lähikuvaa kuin jotain 30 metrin päässä oksien välissä heiluvaa viisisenttistä tirppaa.

Kirjan ansiosta tunnistaisin ainoastaan kirkkaankeltaisen kuhankeittäjän. Mutta on vaikea kuvitella, että sellainen yhtäkkiä ilmestyisi kerrostalomme pihaan lokkien ja pulujen kaveriksi.

Kun omat taidot ei riitä, olen ottanut käyttööni teknologiaa. Puhelimessani on sovellus, joka tunnistaa lintuja äänen perusteella. Se on puolestani bongannut jo ainakin ruokokerttusen, kuovin, rantasipin ja palokärjen – tosin useimmista havainnoista sovellus on todennut olevansa melkoisen epävarma.

Vaikka sen arvaus osuisikin oikeaan, on tämä silti vähän laiha lohtu. Jos ruokokerttunen istahtaisi viereeni, mutta olisi ihan hiljaa, niin tunnistamatta jäisi.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus