Kuntavaalien läheisyys muuttuu käsinkosketeltavaksi perjantaina, kun ehdokasasettelu vahvistetaan ja ehdokkaat saavat numeronsa. Haminassa vaaliviranomaisille jätettiin yhteensä 112 ehdokasta sisältäneet listat, joista jokaisella on mahdollisuus löytää suosikkinsa.
Kuntavaaleissa on aito mahdollisuus vaikuttaa oman kunnan, oman kaupungin asioiden hoitamiseen. Nyt ei äänestetä EU:n elpymispaketista eikä Suomen hävittäjähankinnoista. Nyt katsotaan lähelle ja puntaroidaan omien asioittemme hoitoa.
Perussuomalaiset asettivat 35 ehdokasta eli selvästi suurimman joukon. Ennakoiko se myös vaalimenestystä, se nähdään vaalipäivän iltana tuloslaskennan edistyessä.
Monelle tuli yllätyksenä Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien solmima vaaliliitto, jonka turvin KD pyrkii vähintäänkin säilyttämään viime vaaleissa hankkimansa kaksi valtuustopaikkaa.
Mainiosti ehdokasasettelussaan onnistuivat myös 27 ehdokasta saaneet Kokoomus ja viime vaalien selkeä voittaja Sdp, jonka listalla on 26 nimeä.
Kokoomuksen perinteinen kannattajakunta joutuu tekemään vaaleissa piinallisen valinnan. Viime syksynä puolueen valtuustoryhmästä erosi kolme valtuutettua, jotka perustivat Haminaan Liike Nyt -puolueen paikallisosaston.
Molemmilla listoilla on tarjolla taattua oikeistolaista ajattelua. Haminan Kokoomuksen puheenjohtaja Jarmo Metsänen marssittaa joukkueensa kuitenkin luottavaisena kohti vaalipäivää.
Sosialidemokraattien listan ainoa uusi nimi on Ville Virtanen, jolla on takanaan yli 16 vuotta valtuutettuna. Hän jättäytyi viime vaaleissa sivuun, mutta hakee nyt paluuta Raatihuoneen saliin.
Sosialidemokraattien ehdokaslistalla on merkittävä aukko, kun vakavasti sairastunut konkarivaltuutettu Pentti Hämäläinen joutui vetäytymään vaaleista.
Keskusta on lukeutunut kuntaliitoksen jälkeen Haminassa eturivin vallankäyttäjiin. Nyt valtuustotyöstä vetäytyy kuitenkin kunnallisneuvos Kalervo Tulokas tehden tilaa nuoremmille.
Puolueen onneksi listalle saatiin kuitenkin harharetkiltään palannut Vesa Koskiaho sekä Pyhällön isäntämies Ismo Kiuru, joka piti puolueväkeä jännityksessä pitkään.
Nimensä Kiuru piirsi ehdokasluetteloon vasta pari tuntia ennen listojen jättämiseen varatun ajan päättymistä.
Kuntavaalien ennakkoäänestys kestää koronan vuoksi poikkeuksellisesti kaksi viikkoa eli 26.5. – 8.6. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13.6. ja uudet valtuustot aloittavat työnsä elokuun alussa.