Haminan talousalueen uutislehti

Valtuustoon tarjolla nuoriakin

Haminan kaupunginvaltuustoon on tarjolla myös nuoria ehdokkaita. Nuoruutta ehdokaslistoilla edustavat esimerkiksi alle 20-vuotiaat kevään abiturientit Fanny Kinnunen, 19,  ja Markus Paasio, 18, sekä ensi vuoden ylioppilaskirjoituksiin satsaava Roni Yildirim, 19.

Fanny on ehdolla Kokoomuksen, Markus Perussuomalaisten ja Roni sosialidemokraattien listalla.

Fanny vastasi puolueen edustajien ensimmäiseen ehdokaspyyntöön kielteisesti.

– Toiseen kysymykseen vastasin myönteisesti ja päätin avata tämän oven elämässäni. Ehdokkuudellani haluan antaa kaikille nuorille vaihtoehdon ja valtuutettuna keskityn laajasti Haminan hyvinvointia kehittäviin asioihin, sanoo Fanny.

Fanny on kirjoittanut Kallion lukiossa ja lakkiaispäivä on 5.6.

– Taidepainotteiseen lukioon halusin, koska Haminan vuosina harrastin teatteria ja olin mukana myös musiikkijutuissa. Lukiovalinnan tein taiteen ja urheilun välillä, sillä Haminaan jäädessäni olisin jatkanut pelaamista HP:n riveissä, kertoo Fanny, joka saavutti 2018 HP:n C-tytöissä SM-hopeaa.

Markus ilmoittautuu EU-skeptikoksi, sillä hänen mielestään EU:ssa on demokratiavaje ja Suomi on luovuttanut päätäntävaltansa Eurooppaan.

– Juuri Perussuomalaisten EU-kriittisyys oli syy puoluevalintaani. Viisi vuotta olen puhunut politiikkaan lähtemisestä ja kuntavaaleista juttu on hyvä aloittaa, sanoo Markus.

– Jos valtakunnallinen sote ei toteudu, Haminan tulee lähteä vilkkaasti Kymsotesta ja järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelunsa itse, paaluttaa Markus poliittisia teesejään.

Roni sanoo kasvaneensa sosialidemokraattiseen ajatteluun jo ala-asteikäisenä. Siihen häntä johdattivat myös suvun perinteet.

– Demarit vain on aina ollut se minun puolueeni. Vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo, kolme SDP:n kulmakiveä, jotka ovat minun tärkeimmät arvot omassa elämässäni, sanoo Roni.

– Valtuutettuna aion paneutua siihen, että saamme tehtyä tästä hurmaavasta pienestä kaupungistamme yhä paremman paikan meille kaikille. Haminassa on puututtava nuorison keskuudessa lisääntyvään huumeidenkäyttöön.

Nuoret vaaliehdokkaat luottavat vahvasti omiensa menestykseen:

– Uskon demarien menestykseen. Kuntapolitiikka on kuitenkin ennenkaikkea laajaa yhteistyötä, johon nuoretkin tulee saada mukaan, sanoo Roni.

– Uskon Kokoomuksen vaalimenestykseen, koska luotan haminalaisten tekevän vaaliuurnillakin viisaita päätöksiä, kiteyttää Fanny.

– Vaaleissa Perussuomalaiset nousee Haminan suurimmaksi ryhmäksi. Puolue on hyvässä nousukiidossa koko maassa, vakuuttaa Markus.

Lue lisää aiheesta:

Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli