Ensimmäisellä kirjastokäynnilläni olen tehnyt näyttävän sisääntulon. En tiedä tarkkaan, minkä ikäinen olen ollut, mutta vielä kuitenkin niin pieni, että äiti on kantanut minut sisään sylissään. Ennen tätä äiti painotti minulle kovasti, että kirjastot ovat paikkoja, joissa ollaan ihan hiljaa.

Siellä ei huudeta eikä puhuta kovaan ääneen. Kun sitten nousimme Kotkan pääkirjaston portaat ylös ja näin edessäni palvelutiskin työntekijöineen, kajautin kovalla äänellä: ”Päivää!”

Sittemmin nämä ihmeelliset paikat, kirjastot, ovat kuuluneet elämääni aina. On uskomatonta, että koko se valtava kirjamäärä on ihan kenen tahansa käytettävissä, eikä siitä tarvitse edes maksaa mitään.

Kirjastossa kaikki ihmiset ovat samalla viivalla riippumatta siitä, tultiinko paikalle uudella Audilla, vanhalla Nissanilla vai bussilla. Eikä kirjasto aseta ihmisiä paremmuusjärjestykseen edes sen perusteella, luetko Finlandia-voittajia, dekkareita, tietokirjoja, Aku Ankkoja vai vain dvd-levyjen takakansia. Kaikki käy.

Lapsena parasta oli, jos löysi hyllystä sellaisia Puppeja, Pupu-Tupunoita tai Miinaa ja Manua, joita en aiemmin ollut lukenut. Myöhemmin teki mieli hihkua, jos onnistui bongaamaan vielä lukemattoman Neiti Etsivän.

Viime vuosina olen hurahtanut dekkareihin. Jopa niinkin paljon, että minulle on kehittynyt aika tarkka dekkarimaku. En nimittäin siedä yhtään sitä, että rikosta tutkii joku toimittaja, juristi, kirjailija tai poliisin vaimo. Haluan dekkareita, joissa poliisi selvittää rikoksia. Alkoi vain olla vähän vaikea löytää hyviä sellaisia.

Sitten huomasin, että kirjastosta voi myös pyytää lukuvinkkejä. Kuvailin tarkat toiveeni ja mietin, että näinköhän saan vastausta, kun vain tämmöisiä hömppädekkareita kyselen. Parin päivän päästä sain sähköpostiini monisivuisen kirjalistan täynnä uusia tuttavuuksia. Mistä muualta tällaista palvelua saa?

Kiinnostavinta kirjastoissa on ehkä se, miten paljon muutakin ne ovat kuin vain paikkoja, joissa on kirjoja. Teininä varasin säännöllisesti nettiaikoja kirjaston tietokoneille.

Kotona netinkäyttö maksoi paljon ja katkaisi puhelinyhteyden – jos sitä nettiä edes oli käytössä. Kirjastossa sai rauhassa surffailla, chattailla ja kirjoitella sähköposteja.

Pari vuotta sitten päädyin Suonenjoelle, missä minun piti keksiä jotain puuhaa tunniksi. Oli talvi ja ilta-aika, joten tiesin, että kahviloista oli turha haaveilla. Sitten näin kirjaston. Täydellistä! Lehtiä luettavaksi ja vessakin käytettävissä. Aika kului liiankin nopeasti.

On myös yksi epävirallinen kirjastojuttu, jonka tunnustan punastellen. Jos nimittäin käyt kirjastossa sopivan seuralaisen kanssa, voitte etsiä syrjäisen hyllyvälin ja vaihtaa siellä muutaman pusun. Toki vasta sitten, kun kirjastoon voi mennä ilman maskia. Ja silloinkin omalla vastuulla.