Lukkoa osataan juhlia Haminassakin!

Ylpeänä Risto Serola on Lukon värejä kantanut aina, mutta erityisesti nyt voitetun suomenmestaruuden vuoksi.

Rauman Lukon voitto jääkiekkoilun SM-liigassa ei yllättänyt ketään, mutta hyvältä se silti tuntui! Näin hehkutti haminalainen Risto Serola, Lukon ikikannattaja.

– Oli tarkoitus lähteä Rauman torille äitini kanssa aistimaan kiekkotunnelmia tiistaina, mutta sitten tuli ylittämätön este. Matka jäi tekemättä.

– Vanhempani ovat Kannaksen evakkoja asettuen sitten Raumalle, siellä olen elänyt lapsuuttani ja nuoruuttani. Siitä pohjaa rakkauteni Lukkoon, kertoo Serola.

Koko jääkiekkoileva Suomi arvostaa Raumalla tehtyä jääkiekkotyötä, uskoo Serola:

– Myös Lukon A-juniorit voittivat SM-kultaa. Lukon kiekkoakatemia myös kasvattaa nuoriaan, sillä paikka akatemiassa varmistuu vain koulumenestyksen kautta.

– Lukko on ollut SM-liigan historiassa aina se pienin liigakaupunki. Nyt on nähty, että pienikin voi pärjätä!

Vuonna 1965 Haminaan perheensä mukana muuttanut Serola kertoo saaneensa tiistai-iltana lukuisia onnitteluja Lukon puolesta, ihan kaikkia kanavia myöten. Miehen Lukko-rakkaus tunnetaan laajasti.

– Sydämeni sykkii hivenen myös Oulun Kärpille, josta saa silloin tällöin osinkojakin.

Serolan perhe elää vahvaa Lukko-kevättä. Suosikkijoukkueen menestystä vietetään vielä kauan ja moneen kertaan.

– Myös lastenlapseni kantavat ylpeinä Lukon värejä. Äidille hommattiin nettiyhteys vain senvuoksi, että hän pääsi seuraamaan kotisohvaltaan Lukon pelejä.

Mikä teki Lukosta maan parhaan joukkueen?

– Pitkäjännitteinen työ ja erinomainen valmentaja, joka neljän vuoden projektissa hitsasi joukkueen yhteen. Erinomaisesta pelaajamaterialista nostan esiin vain muutaman pelaajan, Toni Koiviston ja Eetu Koivistoisen. Syksyllä joukkueeseen liittynyt ruotsalaispakki oli uskomaton ja koko kauden hienosti pelasivat maalivahtimmekin.

– Lisää dramaattisuutta kevääseen toi valmentajan sairastuminen koronaan. Viitisen viikkoa meni teholla hengityskoneessa.

Lukko näkyy Klamilassa muuallakin kuin Serolan kesäpaikassa:

– Lunastin Klamilan kuntoportaista yhden nimikkoaskelman Lukolle. Laattaan tulee teksti Rauman Lukko 2021. Jos siihen ilmestyy kaiverrettu laattakin, joku saattaa arvata, kuka sen on koputellut kiinni.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli