Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen hyrisi tyytyväisyyttä saatuaan tiedon kotimaisen draamatuotantosarjan kuvaamisesta Haminassa.
Elisa Viihde on tilannut kansainvälisesti menestyneimpiin nykykirjailijoihimme lukeutuvan Antti Tuomaisen bestseller-kirjaan perustuvan alkuperäissarjan, joka kantaa alkuperäisteoksen nimeä Mies joka kuoli.
Sarjan kuvaukset alkavat Haminassa kesäkuussa 2021. Kuusiosaisen sarjan pääosaa näyttelee Jussi Vatanen ja se tulee katsottavaksi Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalveluun syksyllä 2022.
– Hamina toimii sarjan kulissina ihan omilla vahvuuksillaan. Kaupungin markkinoinnin kannalta tilanne on mainio. Uskon, että sarja on valmistuttuaan kaikkien aikojen matkailumainos ja ylpeydenaihe meille kaikille haminalaisille, arvioi Muhonen.
Mies joka kuoli -sarjan kaikki kuvaukset tehdään Haminassa ihan vain siitä syystä, että kaikki juoneen liittyvät tapahtumat sijoittuvat Haminaan. Tuotantoryhmän apuna on työskennellyt haminalainen teatteri- ja elokuva-alan konkari Janne Ravi, joka taatusti löytää kuvauksiin herkullisimmat puitteet.
– Luin Antti Tuomaisen kirjoittaman kirjan muutama vuosi sitten ja minulle tuli tunne, että kuljin kirjan juonen johdattamana pitkin tuttuja Haminan katuja. Kaikki kadut, kujat, paikat ja erikoisuudet olivat kirjassa ihan omilla nimillään ja niin ne tulevat olemaan myös itse draamasarjassakin, sanoo kaupunginjohtaja Muhonen.
TV:ssä parin tuotantokauden ajan pyörinyt sarja Sorjonen on pitänyt Lappeenrantaa niin vahvasti esillä, että nykyään kaupunkiin tehdään teemallisia turistimatkoja!
– Tattoo-vierailulla tutustuin Ruotsissa Ystadin kaupunkiin ja siellä oli otettu kaikki hyöty TV:n komisario Wallander-sarjasta. Uskon, että draamasarja Mies joka kuoli on Haminalle väkevä markkinointi-ikkuna.
Suoraa rahallista panosta Hamina ei TV-sarjaan satsaa. Haminan osuus tulee Kaakon elokuvakomissiolta, joka toimii osana kehitysyhtiö Cursoria. Cursorin rahoittajina toimivat Kotkan-Haminan seudun kunnat ja yritykset.