Kun hakukonejätti Google julkisti vuonna 2009 ostaneensa Summan vanhan paperitehtaan kiinteistön, moni haminalainen jäi pureskeleman uutista hämillään. Google oli jo tuolloin vahva, globaali toimija erilaisissa digipalveluissa, mutta miksi Haminaan?
Pian haminalaisille selvisi, että Summanniemelle sijoittunut jätti ei koskaan työllistäisi väkeä paperitehtaan lailla. Eniten työtä se tarjosi rakennusaikana laajentaessaan vähä vähältä toimintojaan.
Tällä viikolla tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Google avasi ensimmäisen, juuri vanhan paperitehtaan pohjille rakentamansa palvelinkeskuksen.
Tuon juhlapäivän kunniaksi yritys avasi maanantaina toistaiseksi suurimman eli kuudennen palvelukeskuksensa, jonka hintalappu heilui jo miljardissa eurossa. Uusimman palvelukeskuksen koko on valtava, se on kaikkiaan 67 kertaa eduskuntatalomme kokoinen.
Tähän mennessä Google on investoinut Haminaan jo rapiat 2 miljardia euroa. Maajohtaja sanoikin, että nyt ei ole vireillä lisäinvestointeja, nyt talo keskittyy investointiensa kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen ja tehokäyttöön.
Jollei Google investoi lisää, lisärakentaminen palvelinkeskuksiin kiinnostaa muita alan toimijoita. Digitalisoituva maailma satsaa koko ajan pilvipalveluiden lisäämiseen eikä loppua näy.
Olojemme vakaus on yksi seikka, joka kiehtoo investointeihin. Toinen tärkeä asia on tarjollaoleva päästötön energia, joka on ollut yksi Googlenkin perusmotiiveista.
Tilaa ja kysyntää on myös pienille palvelinkeskuksille, konesaleille, joiden sijoittumishalukkuus Suomeen mitataan samoilla kriteereillä.
Haminaan kannattaa investoida, siihen on kaupungilla esittää kisaan kova referenssi: Google, yksi maailman suurimmista!