Vehkalahden koulun kuvataideopettaja Stella-Maaria Soranummi (toinen oikealla) kehui oppilaiden töitä vuolaasti. Omista päättötöistään Ruissalon kirjaston näyttelytilassa kertoivat Maiju Tervo (vasemmalla), Ronja Kaurala, tanssiakin harrastava Sofia Matilainen (pöydällä) ja Vilja Radin. Sofian kaksiosainen päättötyö näkyy seinällä.

Vehkalahden koulun kuvataideopettaja Stella-Maaria Soranummi kehuu vuolaasti, kuinka upeita töitä kuvaamataidon valinnaiseksi aineeksi valinneet ysiluokkalaiset ovat tehneet.

– Olen niin ylpeä heistä ja ajattelin, että upeat työt on pakko saada muidenkin nähtäville, hehkuttaa opettaja.

– Vaikka näyttely Ruissalon kirjaston näyttelytilassa ehti olla vain reilun viikon avoinna yleisölle eikä siitä sen isommin ehditty tiedottaa, monista töistä on tullut jo ostopyyntöjä.

Oppilaat saivat myös kokemusta näyttelyn pystyttämisestä. Kaikki Vehkalahden koulun oppilaat kävivät näyttelyn katsomassa ja ehkä myös saavat siitä kimmokkeen valita itsekin kuvaamataidon valinnaiseksi aineeksi. Näyttely oli viimeistä päivää avoinna maanantaina.

Tänä lukuvuonna kuvaamataidon valinnaiseksi oli valinnut yli 30 ysiluokkalaista.

Maanantaina näyttelytilassa Maiju Tervo, Ronja Kaurala, Vilja Radin ja Sofia Matilainen kertoivat omista päättötyönä tekemistään töistä ja myös kehuivat opettajaansa.

Maiju Tervo kertoi jo ala-asteella olleensa kuvataidekoulussa, mutta sanoi, että se oli sellaista askartelua. Näyttelyssä hänellä oli useitä lyijykynällä tehtyjä hienoja muotokuvia. Päättötyönään hän oli tehnyt puuväreillä muotokuvan jo edesmenneestä räppäri Mac Milleristä.

– Pidän erityisesti muotokuvien tekemisestä ja tämä on yksi lemppareistani, Maiju luonnehti.

Ronja Kauralan päättötyö Eerika on tehty vesiliukoisilla öljyväreillä.

– Tein aikaisemmin keväällä äidinkielen päättötyön Vera Miettisen kirjasta Eerika, joka kertoo tapahtumista ennen 8-vuotiaan Eerikan traagista kuolemaa 2012. Eerikan tarina kosketti ja toivon, että yhteiskunnassa opittaisiin paremmin pitämään huolta heikoimmassa asemassa olevista, Ronja vetoaa.

Vilja Radinin akryylimaaleilla tehty upea päättötyö pohjautuu Antonietta Brandeisin teokseen, jonka Vilja oli löytänyt Pinterestiä selatessa.

– Ihastuin tähän referenssikuvaan. Maalaamiseen meni muutaman kuukauden kuvistunnit ja muutama vapaa-ajaltakin, Vilja paljastaa.

Sofia Matilaisen kaksiosaisen päättötyön teemana on American horror story -sarja, jonka hahmoista Twisty the Clown ja Tate Langdon on toteuttu piirustushiilellä.

– Valitsin päättötöilleni kyseisen teeman, sillä hahmot ovat minun lempisarjastani ja pidän niistä.

Sofia on hakenut kuvataidelukioon Helsinkiin. Vilja ja Ronja jatkavat opintojaan Haminan lukiossa niin kuin myös Maiju, joka lähtee suorittamaan samalla liiketalouden ammattitutkintoa.

Stella-Maaria Soranummi kehuu, että myös Haminan lukiossa on erittäin pätevä kuvataiteen opettaja, akvarellitaiteilija Saara Vainio.