Kun koulut ja opiskelut menevät tauolle kesäkuussa, voi huokaista helpotuksesta, sillä vihdoin saa levätä ja tehdä mitä ikinä vain haluaa. Mutta ei saa, ei ehdi eikä voi. Ja vaikka kuinka koittaisi levätä ja nauttia kesästä, se ei tunnu levolta, sillä kaikkea pitäisi.
Pitäisi käydä kesällä töissä, jotta saisi makaronin lisäksi jotain, sillä opintotuki on kesän ajan tauolla. Vaihtoehtona on myös opiskella kesällä ja nostaa opintotukea, mutta silloin ei olisi lomaa ollenkaan eikä pystyisi lepäämään. Töissä pitäisi käydä kesällä myös siksi, ettei ansioluetteloon tule tyhjää aukkoa joltain vuodelta.
Töiden ympärillä pyörivä yhteiskunta ei tunne lepoa, vaan näkee levon laiskuutena. Ilman laajaa työkokemuslistaa cv:ssä on tulevaisuudessa vaikeampi saada töitä, kun löytyy niitä, jotka ovat tehneet jokaisena kesänä töitä 15-vuotiaasta asti. Tämän opin kantapään kautta.
Jos on päässyt tilanteeseen, jossa ei ole töitä eikä opintoja, olisi mahdollisuus rentoutua, mutta rentoutuminen ei tunnu rentoutumiselta. Tuntuu vain siltä, että laiskottelee kun ei tee mitään “järkevää”. Lomalla olisi se kaikki aika maailmassa aloittaa vaikka ja mitä erilaisia projekteja ja lähteä kiertelemään erilaisia paikkoja, mutta ei vain jaksa tai saa aikaiseksi. Sen sijaan lukee kirjaa tai katsoo televisiota, jolloin päässä pyörii vain ajatus siitä, kuinka loma valuu nyt hukkaan, kun ei tee mitään siistiä. Tällöin ei oikeastaan rentoudu, kun jossittelee siitä mitä voisikaan tehdä.
Ihmiset kuitenkin rentoutuvat eri tavalla ja toiset voivat tarvita sen projektin rentoutuakseen. Minulle riittäisi pelkästään sohvalla löhöily ja auringosta nauttiminen, mutta silti poden huonoa omatuntoa siitä, kun en ole tekemässä jotain tärkeää. Eihän se loma mene oikeasti hukkaan, jos vain lataa akkuja, mutta tätä minun on vaikea sisäistää. On tärkeää levätä ja olla tekemättä mitään, sillä muuten voi tulla burnout.
Ja kuka edes on pätevä määrittelemään sen, mikä tekeminen on tarpeeksi “tärkeää” kesälomalla. Ei kukaan. Pitäisi kai itsekin tajuta se, että voin rentoutua omalla tavallani, vaikka toisilla olisikin sata rautaa tulessa.
