KesäVeikkonen tarjoilee Bastionin kahviherkut

Kahvila KesäVeikkosessa on tarjolla kahvia ja pakasteista itsepaistettuja leivonnaisia. – Vohvelit ovat avausviikkomme suosikkituote, niiden valmistamisen hallitsee ensimmäinen kesätyöntekijämme Julia Laitinen, kertoo kahvilan vastuuhenkilö Arto Tilli.

Hamina Bastion oli jäädä ilman ravintolatoimintoja yrittäjän lopetettua yllättäen toukokuussa. Apu löytyi Vehkalahden Veikoilta, jonka kanssa kaupunki teki elokuun puoliväliin kestävän sopimuksen kahvilatoiminnan pyörittämisestä.

Virvokkeiden myynnistä Bastionissa vastaa Kahvila KesäVeikkonen.

Toukokuun viimeisenä päivänä soi Arto Tillin puhelin, kun Haminan kaupunki tarjosi Vehkalahden Veikoille kesän ajaksi Bastionin kahvilaa.

– Bastionissa oli juuri alkamassa Rauli Virtasen valokuvanäyttely. Pääsimme etenemään asiassa nopeasti sopimukseen ja seuraväkemme on tukena, kun kesätyöseteleillä palkatun työvoiman avulla hoidamme hommat ja pyöritämme kahvilatoimintaa, kertoo Tilli, jolle sattui parhaaseen paikkaan parin kuukauden virkavapaus tullin töistä.

Kahvilanpidon ehdot sovittiin, vuokraa kaupunki ei peri ja myyntituotot jäävät seuralle.

– Bastionin kahvilamme on avoinna kuutena päivänä viikossa, siis joka päivä maanantaita lukuunottamatta. Nuoret työntekijämme työllistyvät tässä pari viikkoa kerrallaan, kertoo Tilli, jolla ei juurikaan ole kokemusta kahviloista muuten, kuin tiskin asiakaspuolelta.

– On meillä seuraväessä tosi ammattilaisiakin, joiden avulla saimme homman käyntiin pikahälytyksellä.

Kahvila KesäVeikkonen tarjoaa nuorille kesätöitä 15.8. saakka. Kesätyösetelillä nuori voi työskennellä kahden viikon jakson kerrallaan, eli elokuun puoliväliin mennessä jaksoja tulee viisi.

– Viittä nuorta meillä ei ole vielä listoillamme. Halukkaat voivat ilmoittautua minulle (arto.tilli@gmail.com), viestittää Tilli.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Lue myös