Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Haminan luottamuspaikat jaettiin sopuisasti

Haminan kaupungin luottamuselinten paikoista on päästy puolueiden kesken sopimukseen. Paikkajaon käsittelee vielä nykyinen kaupunginhallitus mm. varajäsenten osalta ja lopulta listan vahvistaa elokuussa ensimmäiseen kokoukseensa kokoontuva kaupunginvaltuusto.

– Listat syntyivät lopulta sovinnollisesti vaalitulosta kunnioittaen. Paikkajaossa otettiin huomioon myös vaaleissa saadut henkilökohtaiset äänet, kertoo palaveria vetänyt Janne Nyholm (ps).

Kaupunginhallituksen ja valiokuntien varapaikoista puolueet päättävät itsenäisemmin.

– Periaatteena on se, että jos varsinainen paikka on miespaikka, myös varapaikka menee miehelle. Joitakin maakunnallisten elinten paikkoja on vielä sopimatta, mutta tokkopa niistäkään suurempaa epäsopua syntyy.

Vaalivoittaja perussuomalaisten Ari Rinne nousee kaupunginhallituksen johtoon ja kaupunginvaltuustoa vetää seuraavan vaalikauden Titta Erkkilä (sd).

Rinne saa rinnalleen hallitukseen perussuomalaisista myös Peter Muurmanin ja Janne Nyholmin, joka jättää paikan kauden puolivälissä Johanna Cederille.

Perussuomalaiset eivät saaneet lupavaliokunnan lisäksi muita valiokuntien ykköspaikkoja.

– Mieluummin otimme puheenjohtajuuksia kaupungin yhtiöissä, paljastaa Nyholm.

Haminan Energian hallitusta johtaa Harri Kerkelä (ps), Hamina-Kotkan sataman hallitusta kaksivuotisjakson Peter Muurman (ps), Hamina Asuntoja Kai Tykkä (ps) ja Haminan Vettä Anna Mäkelä (ps).

Sosialidemokraattien hallituspaikoille istutetaan kokeneet Ville Virtanen ja Nina Peltonen. Kilpailukykyvaliokunnan johtoon sosialidemokraatit nostavat konkarin Jouni Kormun, 77, ja toisessa ääripäässä hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajaksi ensimmäisen kauden valtuutetun Roni Yildirimin, 19.

Kokoomuksen paikan saa Elina Inkeroinen-Lalu ja toisen paikan jakavat Tuija Vuoksiala ja Milko Niemi, vaihto on valtuustokauden puolivälissä. Kaupunkikehitysvaliokunnan puheenjohtajuus menee Kokoomuksen Jaana Suikkaselle. Tarkastuslautakuntaa johtaa Sanna Vapalahti.

Puheenjohtajuuksista jäi Keskustalle kasvatus- ja koulutusvaliokunta, jota ryhtyy johtamaan valtuustoon syksyn 2008 jälkeen palannut Juha Kytömäki.

Kuntapaikoista myös sovittu

Kymenlaakson puolueet ovat sopineet alustavasti luottamuspaikoista, jotka koskevat Kymsotea, Kymenlaakson pelastuslaitoksen johtokuntaa ja Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekamia. Heinäkuun loppuun mennessä lista on valmis nimineen.

Kymsoten 9-paikkaisen hallituksen puheenjohtajuuden saa Kotka. Jäsenistä neljä tulee Kouvolasta ja kolme puheenjohtajan lisäksi Kotkasta. Haminalle jää yksi paikka.

Kouvola-vetoiseen yhtymävaltuustoon Hamina kolme paikkaa, yksi perussuomalaisille, Kokoomukselle ja sosialidemokraateille.

Ekamin 15-paikkaiseen yhtymävaltuustoon tulee kuusi paikkaa niin Kotkalle kuin Haminallekin.

Kaupunginhallitus

Ari Rinne (ps) pj.
Janne Nyholm (ps) 2 v.
Johanna Ceder (ps) 2 v.
Peter Muurman (ps)
Elina Inkeroinen-Lalu (kok)
Tuija Vuoksiala (kok) 2 v
Milko Niemi (kok) 2 v
Nina Peltonen (sd)
Hannah Honkanen (kesk)
Tero Pasi (Liike Nyt)

Kilpailukykyvaliokunta

Jouni Kormu (sd) pj.
Anne Kurvi (sd)
Jani Jaakkola (ps)
Tapio Lanki (ps)
Kai Tykkä (ps)
Eeva Rautamaa (kok) 2 v.
Tuija Vuoksiala (kok) 2 v.
Veli-Matti Hartikainen (kok)
Ritva Hauhia (kesk)
Anne Takanen (Liike Nyt)

Kaupunkikehitysvaliokunta

Jaana Suikkanen (kok) pj.
Ville Tolvanen (kok)
Jari Reinikka (ps)
Tero Hankia (ps)
Riikka Muuri (sd)
Juha Heikkilä (sd)
Ritva-Leena Pousi (kesk)
Markku Ruokonen (kd)
Ella Ström (Liike Nyt)

Hyvinvointivaliokunta

Roni Yildirim (sd) pj.
Heidi Holopainen (sd)
Johanna Ceder (ps)
Atte Lammi (ps)
Tapio Haikka (ps)
Anniina Koso (kok)
Ismo Kiuru (kesk)
Jalle Niemelä (Liike Nyt)
Katja Räsänen-Risu (vihr)

Lupavaliokunta

Jani Jaakkola (ps) pj.
Esa Siimes (ps)
Santtu Pärssinen (kok)
Elina Harjama (kok)
Riitta Hytönen (sd)
Ismo Suurnäkki (sd)
Anne Hammarberg (kesk)

Kasvatus- ja koulutusvaliokunta

Juha Kytömäki (kesk) pj.
Sauli Ojala (kesk)
Markus Paasio (ps)
Petri Harju (kok)
Arja-Tuulikki Malin (kok)
Riikka Muuri (sd)
Riitta Hytönen (sd)
Katja Andrejev (vihr)
Markku Laitinen (kd)

Hamina-Kotkan Satama Oy:n hallitus

Peter Muurman (ps) pj. 2 jälkimm. vuotta
Elina Inkeroinen-Lalu (kok)
Jarkko Harjumaaskola (sd)

Haminan Energia

Harri Kerkelä (ps) pj.
Jaana Suikkanen (kok)
Markku Porkka (sd)
Tomi Tuomisalo (Liike Nyt)

Hamina-Asunnot

Kai Tykkä (ps) pj.
Risto Holopainen (kok)
Heidi Holopainen (sd)

Haminan Vesi

Anna Mäkelä (ps) pj.
Ville Tolvanen (kok)
Veli-Matti Hartikainen (kok)
Väinö Nurmi (sd)
Nuppu Forsman (kesk)

Tarkastuslautakunta

Sanna Vapalahti (kok) pj.
Jarmo Metsänen (kok)
Anna Mäkelä (ps)
Timo Kallio (ps)
Kirsi Leiri (sd)
Jorma Kasari (sd)
Heikki Posti-Ahokas (kesk)

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Lue myös