On tapana sanoa, että jätetään aivot narikkaan, kun alkaa olla tukala paikka. Tänä kesänä on ollut tukalaa, ja tuntuu, että aivot lentävät narikkaan ilman jättämistäkin.

Kuumuus turruttaa ja väsyttää. Suuresti ihmettelen niitten jaksamista, jotka töittensä puolesta joutuvat olemaan paahteessa tai ylikuumassa tilassa, kun ihan lojumallakin tuntuu, ettei jaksa.

Maapallon ilmasto on selvästi muuttunut, mutta merkeistä huolimatta ihmiset ja kansat jatkavat elämäänsä niin kuin ennenkin. Luulen, että kuuliainen Suomi on ainut maa, jossa koko kansa ottaa tosissaan osaa ilmastotalkoisiin tai kun on pakko.

Ilmasto on koko maailman asia, mutta yhtä lailla kuin kuumuus jatkuessaan turruttaa niin ilmastonmuutospuheetkin turruttavat.

Vaikea on ymmärtää yksilötason pelastusvaatimusta, sillä pieni, pitkä ja kapea Suomi saa tuulia joka ilmansuunnasta ja samalla saasteita, vaikka kuinka jokainen putsaisi omaa tonttiaan.

En usko pienen ihmisen arjen tekojen pelastavan maailmaa, vaikkei yrityksiä voi vähätelläkään. Tarvitaan isojen maitten suunnanmuutos, joka voisi perustua tieteen saavutuksiin, Suomen osaamiset kärjessä.  U

udet keksinnöt voisivat pelastaa vaikka koko maapallon, jos ryhdyttäisiin tositoimiiin, satsattaisiin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin.

Kuumuus- ja koronaturrutus saa ihmiset etsimään apua olotilaansa. Veden äärellä on hyvä olla, sillä yleensä merestä nousee viileää ja vilvoittavaa ilmaa, ja kun oikein hikiseksi käy, niin voi pulahtaa veteen. Rantakaupungin etu.

Olen onnekas, koska olen päässyt nauttimaan mökkeilystä. Saari on pieni ja harvapuinen, joten pieni tuulenvire yhdessä meren kanssa pitää ilman siedettävänä. Maisema on sama kuin tavallisina kesinä, vaikkakaan vesi ei. Syntyy toivo, että vielä palattaisiin entisiin kesiin ja puhtaisiin vesiin.

Sorsat, koskelot, uikut, joutsenet, lokit, tiirat ja rantasipit eivät näytä välittävän erilaisesta kesästä. Ne hoivaavat ja opettavat jälkikasvujaan niin kuin ennenkin. Mitään muutosta ei näennäisesti ole paitsi valkoposkihanhet, jotka ovat uusia ikäviä tulokkaita jätöksineen.

Rantakäärmekin on pesiytynyt mökkikivikkoon. Sen lukertelu ei innosta, mutta kun muistaa matelijan hyödyn, niin ei tule mieleenkään tappaa rauhoitettua eläintä. Haikara ja meriharakka ovat lähivuosien tulokkaita ja tuovat uutta seurattavaa.

Jos istun rantakalliolla nenä länteen, niin kaikki on juuri kuin ennenkin; meri saaret ja mantere. Mieli lepää eivätkä muutokset tunnu missään, mutta kun käännän katseen itään, niin valtava Google valoineen ja yli metsien näkyvät tuulimyllyt kertovat isoista muutoksista ihmisten ja maapallon elämässä.

Mielen valtaa ristiriita. Ei auta iki-ikuinen nuotiomakkara eikä tulen loimu, vaikkakin molemmat vievät ajatukset lapsuuteen, jolloin kesät olivat sateettomat ja aurinkoiset, vesi kirkasta ja kaloja meressä.

Muistot antavat lisäpotkua mökkeilylle, myös nykytekniikka. Aurinkopaneelien ansiosta on jääkaappi sekä sähkövalo, mutta onneksi on vielä puukiuas ja kunnon löylyt.

Mökkeily on ollut pitkään entisten lasten suuri ilo, mutta kun korona esti lennähtämiset kaukomaitten ihanuuteen, niin jo alkoivat mökit kiinnostaa. Oman maan luonnon arvostaminen on alkanut paitsi vielä ei tiedetä, väliaikaisestiko vai pysyvästi.

Viihtyminen on jokaisen oma tunneasia, ja moni pärjää kyllä ilman mökkiä ja merta, tottumuksethan ovat toinen luonto, luonne. Tärkeintä poikkeusoloissakin on löytää oma sisäinen rauha ja etsiä merkitystä olemiselle ja tekemisille, iloja arkeen.