Haminan uusi kaupunginvaltuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa 10.8. klo 17 Hamina Bastionissa. Historiallinen kokouspaikka valittiin huomioiden alueen koronarajoitukset.
Kokouksen avaa valtuuston ikämies Jouni Kormu, jonka jälkeen valitaan valtuustolle puheenjohtaja, kaupunginhallitus, valiokunnat ja edustajat kaupungin yhtiöihin.
– Henkilövalinnoista eri tehtäviin on jo sovittu puolueiden kanssa. Hetken muutoksia saattaa tulla esimerkiksi sukupuolikiintiöiden täyttymisen vuoksi, sanoo Haminan hallintojohtaja Maria Ovaska
Henkilövalinnat seulottiin läpi vielä maanantaina pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessa.
Kokouksessa on äänentoisto, joten kuntalaiset voivat seurata kokousta valleilta tai kenttäalueelta. Valtuutettujen miehittämään katsomoon yleisö ei pääse.
– Turvavälit tulee säilyttää ja antaa ns. kokousrauha valtuustolle eli katsomoon ei voi tulla. Aivan kaikista järjestelyistä ei ole vielä lopullista ratkaisua, sanoo Ovaska.
Valtuuston ensimmäisen kokouksen asialista julkistetaan torstain aikana.