Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Pitäjänsaaren pihat ja tarinat hurmasivat

Noora Keikkonen (vas.) Sipoosta ja haminalaiset Anne Kouki ja Matleena Puhakka tutustuivat mm. entisen Penttilän kaupan pihapiiriin. – Kadulta katsoen monet pihat ovat aika piilossa. Onkin yllättänyt, miten laajoja ja kauniita ne ovat. Parasta on kuitenkin ollut puheille pääseminen pitäjänsaarelaisten kanssa.

Tarinat, kielelliseen tai kuvalliseen ilmaisuun perustuvat, ovat ajattelun ja kulttuurisen ymmärtämisen välineitä. Pitäjänsaari – ajan ja paikan tarinoita esitteli omaleimaisen, merellisen kyläyhteisön elämää.

Kuusipäiväiseen tapahtumaan ehtivät monet käydä tutustumassa useammankin kerran. Varsinkin suosituimmissa, ja koko tapahtuman ajan avoimina olleissa kohteissa talonväen sitoutuminen oli kokopäiväistä ja päivät vilkkaita.

Kävijätavoitetta ei tapahtumalla ollut, se oli hajautettu tarkoituksellisesti monelle päivälle, jotta kohteisiin olisi mahdollisuus tutustua kiireettä ja koronaturvallisesti.

Pitäjänsaaren tapahtuma oli yhteisöltä voimainkoitos, joka esitteli onnistuneesti saaren historiaa ja nykypäivää; pop up -myynti ja erilaiset taide- ja kulttuurielämykset tarjosivat koettavaa monipuolisesti.

Pysyviä tuotoksia edustavat ääniteokset saarelaisten muistoista ja kokemuksista. Ne ovat paikoillaan QR-koodinlukijan avulla kuultavissa vielä ainakin viikon ajan.

Ehkä Pitäjänsaaren esimerkki innostaa myös muiden kaupunginosien ja kylien asukkaita miettimään, olisiko omalla asuinalueella kiinnostusta järjestää omannäköinen, paikan luonnetta ja kulttuuria esittelevä tapahtuma.

Marja-Liisa ja Putte Ström ovat koonneet Puten äidin Airin ja tyttärien Saanan ja Riinan maalauksista näyttelyn. Töitä on saatu lainaksi myös muualta.

Taidetta Strömin puutarhassa

Saarenkadulla oli Pitäjänsaaren tapahtumaviikon ajan esillä Kolmessa polvessa -taidenäyttely. Se esitteli Airi Strömin (k. 2020), hänen poikansa Timi Strömin sekä pojantyttärien Riina Schülerin ja Saana Strömin töitä.

– Kun Pitäjänsaaren tapahtumaa alettiin suunnitella, tuli meille mieleen, että äitini, veljeni ja tyttäriemme työt voisi laittaa näytteille. Vaimoni Marja-Liisa suunnitteli näytteilleasettelun ja minä toimin työmiehenä, Putte Ström kertoo.

Strömien kotitalon pihamaa on kuin suuri ulkoilmagalleria, jossa Haminan kansalaisopistossa maalaustaidetta opettaneen Airi Strömin sekä Marja-Liisan ja Puten tyttärien Riinan ja Saanan työt saavat vanhoista omenapuista, kasvi- ja kukkamaasta värikylläisen, sointuvan taustan. Maalaukset on aseteltu tuoleille ja uppotukeista tehdyille kannattimille, jotka nekin luovat omaa struktuuriaan puutarhagalleriaan.

Sani-koira tuulenhalkojana ja venettä ohjaava, ohikulkijoita tervehtivä Mara Timi Strömin näköismalliksi ikuistamana.

– Kun tytöt olivat 10 – 12-vuotiaita, antoi isoäiti heille joululahjaksi öljyvärit. Viikoittain tytöt olivatkin sitten hänen opissaan. Niillä yhteisillä hetkillä Airi lahjoitti tytöille jotain hyvin arvokasta, tekemisen taitoa ja näkemystä, toteaa Marja-Liisa.

Ammattinsa tyttäret ovat saaneet muilta aloilta, mutta maalaus on säilynyt molemmilla harrastuksena.

Timi Strömin töiden esittelyteksti on lyhyt, mutta naseva: ”Muut tekee, mitä osaa. Timi tekee, mitä haluaa”. Esillä on mm. grafiikkapiirroksia ja meriaiheista maalattuja puisia arkkuja ja muita esineitä.

Asuintalon kuistin ikkunalaudoille on rakennettu oma näyttelynsä Timi Strömin rakentamista veneiden näköismalleista ja ihmisfiguriineista. Niistä tekee ainutlaatuisia se, että ne kuvaavat todellisia ihmisiä, heidän lemmikkejään ja veneitään. Ne kertovat perheen, suvun ja lähiyhteisön elämästä.

Kehys pilaa taulun, oli Airi Strömin mielipide. Eivätkö naishahmot näytäkin liikkuvan ulos puutarhaan ilman taulua rajaavia vahvoja kehyksiä?

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli