Kahvilan isäntä René Artois kupeellaan viehättävät tarjoilijat Mimi (Siiri Honkonen, vas.) ja Yvette (Katja Räsänen-Risu).

Haminan Teatteri on herännyt henkiin yli vuoden hiljaiselon jälkeen, jonka takana on koronapandemia. Perjantaina 29.10. Teatteri tuo ensi-iltaan riemukaan brittikomedian Maanalainen armeija iskee jälleen.

Varttuneempi kaarti muistaa vielä 1980–90-luvun tv:n suosikkisarjan, jonka askelmerkeillä ollaan näytelmässäkin. II maailmansota ja saksalaisten miehittämä ranskalainen pikkukaupunki, jossa yksilö yrittää jotenkin selviytyä ja selviytyykin. Edessä ovat kuitenkin talou­dellisesti tiukat ajat, sodan tuhoja korjataan, mutta elämä jatkuu.

– Maanalaisen armeijan tekeminen teatteriin on pyörinyt mielessäni jo vuosia. Candide-kahvila, jonka isäntänä René Artois (Jan Mykkänen) tasapainoilee vaimonsa, kahden rakastajattaren ja natsi-Saksan upseerien paineessa, avaa näytelmän ohjaava Jalle Niemelä.

– Oman vireensä tapahtumiin tuovat alasammutut, suojelua tarvitsevat brittilentäjät ja taideaarteet, joita Gestapo yrittää haalia itselleen.

Niemelän dramatisoimaan tekstiin on poimittu osia tv-sarjasta. Vaikka elämä oli tuolloin miehitetyssä Ranskassa hengissäpysymistaistelua, teatterissa eturiviin nousevat komiikan keinot.

– Naureskelin itsekseni jo lukiessani näytelmän tekstiä ja nyt tavoitteemme on siirtää tuo huumori näyttämölle! Aino Piirolan käännös sinänsä on herkullinen ja omanlainen säilyttäen brittikomiikan parhaat puolet.

Näyttämöllä nähdään joukko Haminan Teatterin parhaita voimia.

– Sopiva juttu pikkujoulun aikaan, taatusti pääsee arjesta irti! sanoo italialaista kenraali Albertoa esittävä Janne Ravi.

Haminan Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Hämeenniemi on huojentunut pitkän esityskatkon päättymisestä.

– Syksyllä 2020 meillä oli muutama esitys Kuin tuhka tuuleen -näytelmään, siitä lähtien on odotettu tätä päivää. Kalenteriin on merkitty 20 esityspäivää, sanoi Hämeenniemi.

Pirjo Kotkavuori-Porkan puvustus säväyttää, sen voi jo luvata. Asuihin on käytetty vain kierrätyskamaa mutta lopputulos on upea.

Näytelmän rooleissa ovat mm. Jan Mykkänen, Jonna Kajander, Katja Räsänen-Risu, Kikka Peltonen, Siiri Honkonen, Jaakko Hämeenniemi, Katariina Myller, Janne Ravi, Tuomas Guseff, Jaro Suntio, Aki Järvenpää, Jouni Saikkonen, Esko Ahtosalo, Mira Fagerlund, Juha Vilkki, Markku Lahti, Mirva Peri sekä Satu Holm.

Maanalaisen armeijan näyttelijäkaarti lähes kokonaisuudessaan.