Koronarajoitusten purkamisen perusteena olivat helpottunut tautitilanne ja rokotusten laajempi kattavuus. Tilanne on kehittynyt kuitenkin ihan väärään suuntaan.
Koronapotilaiden määrä sairaalahoidossa lisääntyy päivittäin ja tehohoitoon joutuva potilas vie aina paikan viideltä – kuudelta muuta hoitoa tarvitsevalta johtaen kiireettömien leikkausten siirtämiseen.
Jokaisella on velvollisuus ottaa koronarokote, jollei kieltäytymisen perusteena ole lääketieteellistä estettä. Lääkärit ja terveydenhoitoalan ammattilaiset suosittelevat koronarokotteiden ottamista, sillä sairaudesta on tullut selkeästi rokottamattomien sairaus.
Koronarokotus ei täysin poista tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä, mutta se suojaa sairauden vaikeimmilta muodoilta sekä pienentää merkittävästi viruksen leviämistä ihmisestä toiseen. Siksi koronarokotteet voivat edistää niin sanotun epäsuoran suojan syntymistä.
Ottamalla rokotuksen voit siis suojata paitsi itseäsi, myös muita. Koronan vuoksi teho-osastolle päätyvä potilas on tällä hetkellä tyypillisimmin rokottamaton 40-60-vuotias mies, mutta teho-osastoilla on toki nuorempiakin.
Koronapandemian alkuvaiheissa painopiste oli rokotteiden saatavuudessa. Saatavuus ei ole enää ongelma, vaan ongelmat ovat yksilöissä, kun kaikki eivät suostu rokotetta ottamaan.
Koronaan liittyy meilläkin valtavasti vääristeltyä tietoa eli disinformaatiota sekä väärennettyjä tutkimuksia. Niihin uskovat henkilöt, jotka ovat etukäteen päättäneet vastustaa koronarokotuksia, juuri heille disinformaatio tarjoaa rokotusvastaisia ”faktoja”.
Kärjessä on äänekkäinä salaliittoteorioihin uskovien kaarti, joka levittää uskomuksiaan heikentäen samalla koko ajan yleistä luottamusta myös viranomaisiin, joiden tehtävänä on jakaa valistusta ja suojella kansalaisia koronapandemiaa vastaan.
Oikeus terveyteen on tärkeimpiä perusoikeuksiamme. Sitä vaalii myös kansallinen terveydenhoitomme. Jollei siihen luota ja usko, mihin sitten uskomme!
Koronapandemia koskettaa koko maailmaa, siksi rokotteen on oltava kaikkien saatavilla. Pelkästään rikkaiden maiden ihmisten rokottaminen ei taltuta sairautta maailmasta.
Pandemia on yhteinen ongelmamme ja se saadaan kuriin vain mittavalla rokotuskampanjalla, jonka tulee yltää myös köyhimpiin maihin.