Epävarmuus iski ovella, jonka takana oli Kymsoten ilta- ja viikonloppupäivystys. Puhelimessa sairaanhoitaja vakuutti, että kannattaa tulla, mutta nyt minua epäilytti. Olinko sittenkään riittävän kipeä? Oli kiireinen lauantai-ilta, ja odotustilassa istui pieni lapsikin. Entä jos täällä ajatellaan, että liioittelin vaivojani?

Olen kehitellyt termin ”odotusaula-ilmiö”. En tiedä, onko sellaista oikeasti olemassa, mutta minulle asia on hyvin tuttu. Näin se tapahtuu: Kotona olet kovin kipeä. On kuumetta, nenä tukossa ja kova yskä. Saat ajan lääkärille ja saavut vastaanotolle. Heti, kun istahdat odotustilan tuolille, olosi helpottaa. Kuume laskee, nenä aukeaa ja yskä loppuu. Siinä sitten googletat, että miten kuume nostetaan, mutta turhaan. Ei auta kuin selitellä, että otin äsken särkylääkettä ja se varmaan paransi olon, mutta sitä ennen olin oikeasti kipeä.

Alan siis itse epäillä, että olen huijari. Ihan sama juttu tapahtuu, kun liikenteessä huomaa, että takana ajelee poliisiauto. Yhtäkkiä on aivan varma, että autossa on verot maksamatta, katsastus tekemättä ja nopeuttakin luultavasti ihan liikaa. Vaikka oikeasti tietää, ettei näin ole.

Täysin naurettavaahan tämmöinen on. Epäillä nyt itse itseään huijariksi. Ja tavallisissa arkielämän tilanteissa sille voikin vähän naureskella. Että olinpas minä ihan hölmö, kun kaupassa laitoin näyttävästi ostoskoriin ne vähän liian kalliit sukat, ettei ohi kävellyt vartija vain kuvittele minun varastavan mitään. Mutta se onkin eri juttu, jos alkaa epäillä omia tietojaan ja taitojaan ilman syytä.

Itse vietin juuri muutaman päivän seminaarissa, joka liittyi luottamustehtävääni sosiaalialan yhdistyksessä. Asiantuntijat puhuivat siellä sote-uudistuksesta ja sosiaalityöstä, ja minä mietin, mitä ihmettä minä kielitiedettä opiskellut viestintäihminen täällä teen. En tiedä tästä alasta mitään ja pian kaikki huomaavat, että olen huijari. Ainoa huijari siellä asiantuntijoiden joukossa.

Seminaarin lounastauolla pöytääni istui ihminen, joka oli samanlaisessa luottamustehtävässä kuin minä. Mietin, että toivottavasti hän ei kysy mitään, mihin en osaa vastata. Mutta hän alkoikin kertoa, miten kiinnostavaa kaikki on ollut, sillä hän ei tiedä sosiaalialasta mitään. Hän oli diplomi-insinööri, joka rakentelee työkseen metsäkoneita. Innostuneena hän kertoi olevansa tyytyväinen siihen, miten erilaista näkemystä hän pystyy kokemuksellaan tuomaan tälle aivan toisenlaiselle alalle.

Mikä ihmeellinen näkökulma! Hän ei selvästikään kokenut olevansa huijari. Voi kun itsekin oppisi samanlaista varmuutta.

Siellä Kymsoten päivystyksessäkin kainosteluni oli täysin turhaa. Oireeni eivät olleet mitään itsekseen ohi menevää perusnuhaa, vaan nielussani eleli bakteeri, joka vaati vahvan lääkekuurin. En ollut sittenkään huijari.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.