Haminan talousalueen uutislehti

Ideariihi pohtimaan Summan koulun tulevaisuutta – entisessä koulussa on potentiaalia

Teinisirkuksen Sanna Silvo virittelee 9-vuotian Mimosan kutreja harjoituskuntoon.

Vuonna 2015 koulukäytöstä poistuneesta Summan koulukiinteistöstä tulee merkittävä osa Haminan kulttuurikeskusverkostoa. Koulukiinteistön uutta elämää ideoidaan Summassa perjantaina 19.11. klo 15-19.

Haminan kulttuuripalvelut, nuoriso- ja liikuntapalvelut, vanhustyön koordinaatio ja avoin varhaiskasvatus sekä tiloihin jo asettuneet toimijat kutsuvat kaikki asiasta kiinnostuneet yhteiseen ideailtapäivään tutustumaan kiinteistöön ja pohtimaan mahdollisuuksia sen käytölle osana haminalaista kulttuuria.

Entisellä koululla voi olla sopivia tiloja vaikkapa yhdistysten käyttöön ja monenlaisiin toimintoihin ja tapahtumiin.

Kiinteistön koordinoinnista vastaa Haminan kulttuuripalvelut, joka on avoin entisen koulun tulevaisuuden visioille.

Summan koulukiinteistön tiloista merkittävän osa vie Haminan Teinisirkukselle pyhitetty liikuntasali.

– Haluamme yhdessä summalaisten kanssa käydä tätä vuoropuhelua. Haminalaisten yhdistysten ja kulttuuritoimijoiden kanssa haluamme luoda Summaan uuden kulttuurikeskuksen.

Kulttuuripalveluja, harrastamista, aktiviteetteja ja tapahtumia on tärkeää järjestää erilaisille kohderyhmille myös ympyräasemakaavan ulkopuolella, sanoo Haminan kulttuurituottaja Henni Kiri.

Summan koulukiinteistö on viettänyt viimeiset viisi vuotta hiljaiseloa. Kiinteistö on ollut myyntilistalla, mutta nyt Hamina on ryhtynyt miettimään kiinteistön kehittämistä uudelta kantilta.

Ajattelu on pitkälle samansuuntainen, kuin Haminan kylät lentoon -hankkeella, jolla kaupunki pyrkii aktiivisesta aktivoimaan kylien monipuolista toimintaa.

Viime helmikuussa koulun ovet avautuivat Haminan Teinisirkukselle, joka oli havitellut koulusta harjoittelu- ja esitysfoorumia jo pitkään. Vuonna 1973 perustettu Teinisirkus on Haminan näkyvimpiä kulttuuritoimijoita ja erinomaisten puitteiden vuoksi sen toiminta on nousukierteessä.

– On tämä ihan paras paikka, jossa olemme toimineet. On tilaa ja nyt myös korkeutta, sanoo Teinisirkuksen hallitukseen kuuluva Sanna Silvo, joka toimi ehtiessään myös ohjaajana.

Teinisirkus on viime kevään aikana vapaaehtoisvoimin remontoinut ja valmistellut koulun liikuntasaliin sijoittuvia tiloja sopiviksi toimintaansa. Vakituinen tila mahdollistaa yhdistykselle toimintavarmuuden ja työrauhan lisäksi myös erilaisia toiminnan tukimuotoja ja avustusten hakemista.

Kulttuurituottaja Henni Kiri (vas.) ja harjoittelija Hanna Sivonen Haminan kulttuuripalveluista ovat tiiviisti mukana ideoimassa Summan entisen koulun kulttuurikäyttöä.

– Teinisirkuksella on Haminan kaupungin kanssa kumppanuussopimus, johon yhdessä suunnitellaan koko kaupunkia hyödyttäviä toiminnallisia sisältöjä, kuten vaikkapa eri ikäisille suunnattuja sirkuskasvatuksen ja -harrastuksen toimintoja ja esitystoimintaa tapahtumiin, valottaa Henni Kiri.

Teinisirkuksen lisäksi koulun tiloissa toimii myös Haminan kansalaisopiston kudontapiiri ja liikuntaryhmiä, mutta vapaata tilaa on vielä runsaasti.

– Haluamme aidosti osallistaa kansalaiset ideoimaan koulun tilojen uuskäyttöä. Paikassa on paljon potentiaalia ja yhteissuunnittelun perusteella tilojen muokkaukseen ja toiminnan kehittämiseen voidaan myös hakea erilaisia rahoituksia.

– Teinisirkus on Haminalle monella tavalla hyvä kumppani ja erinomainen esimerkki hyvästä yhteistoiminnasta julkisen ja kolmannen sektorin välillä; tällaista kumppanuutta toivomme vieläkin enemmän erilaisten toimijoiden kanssa, sanoo Henni Kiri.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide