Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Passi kannustaa rokotuksiin

Yleistyvä koronapassin edellyttäminen on yksi väline koronaviruksen leviämisen ehkäisyssä.

Yleistyvä koronapassin edellyttäminen on yksi väline koronaviruksen leviämisen ehkäisyssä. Käyttämällä koronapassia ravintoloissa ja yleisötilaisuuksissa voidaan välttyä muilta rajoitustoimilta.

Näin on toimittu myös esimerkiksi haminalaisissa ravintoloissa, joissa sisäänpääsyn edellytyksenä on voimassaoleva koronapassi.

Koronapassin saa jokainen, joka on ottanut kaksi koronarokotusta tai jolla on todistus sairastetusta koronataudista.

Koronapassin esittämistä vaativille ravintolayrittäjille ja tapahtumajärjestäjille passi antaa mahdollisuuden lähes normaaliin liiketoimintaan. Passi on suoja myös yrityksen työntekijöille, jota edellyttää jo laki työturvallisuudesta: yrityksen on luotava työntekijöilleen edellytykset turvalliseen työskentelyyn.

Koronapassi on turva myös asiakkaille, joille on annettava mahdollisuudet turvalliseen ja viihtyisään oleskeluun ravintoloissa sekä eri yleisötilaisuuksissa.

Koronapassin käyttämiseen on päädytty myös useimmissa jääkiekkoilun SM-liigan otteluissa. SM-liigan KooKoo päätyi edellyttämään koronapassia yleisöltä sen jälkeen, kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti kiristää yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia Kymenlaaksossa.

Rajoitusten myötä KooKoo otti perjantaina koronapassin käyttöönsä kotiotteluihinsa KooKoo–Pelicans -ottelusta alkaen.

Haminalaisissa ravintoloissa on suhtauduttu koronapassin käyttämiseen vaihtelevasti. Rene Rahikka ravintola mon amista sanoo yleisön reaktioiden olleen kahdensuuntaisia.

Kiittäviä kommentteja on saatu asiakkailta, joilta passi löytyi. Joilta passi puuttui tarkastuksessa, heistä valtaosa palasi ravintolaan pikimmiten varustettuna passilla, joka kätevimmillään on tallennettuna älypuhelimeen.

Koronapassin edellyttäminen vauhdittaa osaltaan myös Kymenlaaksossa hiipunutta rokotusaktiivisuutta.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus