Palvelin varusmiehenä viestiaselajissa. Myös työelämäni sujui enemmän tai vähemmän viestinnällisten kysymysten parissa – aluksi urheilun keskusjärjestössä ja myöhemmin ison pörssiyhtiön viestinnän sekä markkinoinnin vastuutehtävissä. Nuorena ajattelin, että vastuuni tiedottajana loppuu siihen, kun tiedote on lähetetty. Osin kantapäänkin kautta ymmärsin kuitenkin varsin pian, että ei lopu. Viestin tarkoituksenahan on vaikuttaa viestin vastaanottajan toimintaan ja saada vastaanottaja tietoiseksi asiastani. Jos viestini ei mene perille, viestinnän tarkoitus ja tavoite jäävät toteutumatta.
Viestin lähettäjällä on usein valittavanaan useita viestivälineitä ja -kanavia. Taisteluläheteillä oli sodan aikana tärkeä rooli viestien perillemenon varmistamisessa. Vakiintuneemmassa tilanteessa tukeuduttiin kenttäpuhelinverkkoon ja liikkuvissa olosuhteissa kenttäradioihin. Viestirykmentissä opin senkin, että vastaanottajan tulee aina kuitata jokainen saamansa viesti. Se oli merkki lähettäjälle siitä, että viesti on otettu vastaan ja ehkä ymmärrettykin.
Tällaiset opit ja kokemukseni viestinnän saralta tulivat mieleeni menneellä viikolla, kun seurasin koronalle altistuneen pääministerimme iltariennoista seurannutta keskustelua.
Valtioneuvoston turvallisuusjohtajasta lähtien vakuutettiin, että pääministeri kyllä aina tavoitetaan tarvittaessa. Nyt ei tavoitettu! Turvajohtaja luotti siihen, että pääministerillä on ohjeiden mukaisesti mukanaan valtioneuvoston virkapuhelin, joka on liitetty ministereiden ja korkeiden virkamiesten sisäiseen ja vahvasti salattuun viestintäverkkoon. Nyt ei ollut! Tärkeät viestit eivät siis menneet perille ja pääministeri jatkoi ystäviensä kanssa ravintolailtaa pitkälle aamuyöhön. Hän luki lauantaina jopa kahteen kertaan lähetetyt turvayksikön viestit vasta sunnuntaina.
Koko tältä ”sopalta” olisi vältytty, jos virkapuhelin olisi ollut pääministerin matkassa. Yhtäältä sanoisin, että jos ohjeena olisi se, että kaikki viestit tulee kuitata vastaanotetuksi ja kun pääministeriltä kuittausta ei saatu, turvajohtaja olisi voinut hoitaa viestin hänelle muulla tavoin. Tämä olisi onnistunut esimerkiksi pääministeriä aina seuraavan turvamiehen välityksellä. Turvamieshän on kuin sodanajan taistelulähetti – aina päämiehensä läheisyydessä. On peiliin katsomisen paikka! Valtioneuvoston sisäinen viestintäverkko on olennainen osa maamme turvallisuusjohtamista. Se ei voi eikä saa olla näin haavoittuvainen.
Kokonaan toinen asia on kysymys pääministerin ja myös muutaman muun ministerin omasta harkintakyvystä. Tieto altistumisesta oli välitetty heille hyvissä ajoin lauantaina. Tästä huolimatta pääministeri lähti viettämään ”vapaailtaansa” ravintola- ja yökerhomiljööseen, elinkeinoministeri meni urheilutapahtumaan, puolustusministeri puolueensa nuorisojärjestön tilaisuuteen ja ulkomaankauppaministeri pelaamaan pipolätkää. Vaikka he kaikki olivat vähintään kahdesti rokotettuja, altistuneena kansalaisten keskuudessa liikkuminen koronan uusien muunnosten aikana osoittaa kyllä varsin huonoa harkintakykyä.
