Haminan talousalueen uutislehti

Yksi on ja pysyy: Vilniemen joulusatu

Luonnon keskellä pimeällä Rasvaturkin vuorella on tunnelmaa. Veden yli avautuu näkymä kaupungin keskustaan. (Kuva: Pekka Autio)

Harvalla paikallistapahtumalla on yhtä pitkä historia kuin Vilniemen joulusadulla. Jo vuodesta 1960 lähtien järjestetty tapahtuma yhdistää sukupolvia, ja monelle joulu alkaa Rasvaturkinvuorelta.

– Täällä käytiin joulupukkia tapaamassa, kun olin lapsi, Heidi Hanttu muistelee.

Nyt omat lapset, Ilona ja Vilho, pääsevät Heidin ja Päivi-mummin kanssa kokemaan metsän joulusadun.

– Vähän jännittää, myöntää Ilona, kun perhe jonottaa omaa vuoroaan joulupukin luo.

Tapahtuman järjestelyistä vastaava kylän yleisseura Vilniemen Yritys huomioi koronatilanteen tuomat rajoitukset. Joulupukin tupaan pääsee vain perhekunta kerrallaan, alueella on aikuisille vahva maskisuositus ja turvaväleihin kiinnitetään huomiota.

Pandemian mukanaan tuomaan varautumiseen tapahtumissa on jo totuttu, niin järjestäjät kuin yleisökin.

– Tapahtumaa ovat tekemässä samat, tutut naamat. Rutiinilla nämä jo syntyvät, toteavat Terttu Puonti ja Marita Lankila, jotka ahkeroivat joulupukin muorin kanttiinissa Sirkka Ihalaisen, Eila Tasan ja Jenna Raaskan kanssa.

– Uusiakin tekijöitä kyllä haluttaisiin oikein mielellään mukaan.

Rasvaturkinvuorella ei ole kaupallisia toimijoita eikä tekemällä tehtyjä lavasteita. On vain säänpieksämä vanha mökki kallionlaella, havuin koristeltu kanttiini, tervapadat ja suuri nuotio. Ihmiset ja ympärillä metsän hiljaisuus, tästä se joulu alkaa.

Vilho, Heidi, Päivi ja Ilona Hanttu tulivat tapaamaan joulupukkia. Pukin muori opasti perhekunnat kunkin vuorollaan pukin tupaan. (Kuva: Pekka Autio)

Lue lisää aiheesta:

Pääsiäisen aikataulut 18.3.-30.3.
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Previous slide
Next slide

Lue myös