Haminan Palloilijoiden naisjoukkueessa kolme kautta ykköspesistä pelannut Inka Pietilä palaa ensi kaudeksi superpesikseen. Hänen uusi seuransa on Kempeleen Kiri ja siirto vie Inkan takaisin omille kotitanhuville, sillä hänen kasvattajaseuransa on Oulun Lippo Juniorit.
– 10 vuotta elin pesiskiertolaisena. Niiltä vuosilta olen saanut valtavasti mukavia muistoja. HP:n ryhmään ehdin jo asettua ja reissaaminenkin jäi välin Kotka – Haminan kurvailemiseen, kertoo Inka, joka on viime vuodet työskennellyt Kotkan keskussairaalan ensiapupolilla.
31-vuotias Inka siirtyi HP:n oranssiin keväällä 2019 pelattuaan edellisen kauden Pesä Yseissä Lappeenrannassa ja yhteensä yhdeksän kautta naisten superpesiksessä. Kolme kautta hän pelasi superpesistä Viinijärven Urheilijoissa ja vuosina 2012 –2014 hänet valittiin Itä-Länsi -otteluun Idän joukkueeseen.
Inkan siirtyminen Kempeleen Kirin superpesisjoukkueen vahvuuteen julkaistiin seuran facebooksivuilla jo lokakuussa pelaajan kommenteilla höystettynä:
– Hyvällä fiiliksellä lähden uuteen kauteen ja mahtavaa päästä tutustummaan uuteen porukkaan! Ja mikä parasta, huippua palata takas pohojoseen pellaamaan meleko tuttuihin maisemiin! kommentoi Inka sopimustaan tutulla kotimurteellaan.
Inka sanoo, että Kempeleen ryhmästä pitää ensin valloittaa rooli ja pelipaikka!
– Muutaman vuoden olen ollut poissa superista, mutta en usko pelin juurikaan muuttuneen. Pelinjohtajan ratkaisut vaikuttavat joka joukkueessa pelaajien tekemiseen. Luulen, että lyöntiratkaisuni ovat jatkossakin entisillä linjoilla, arvioi HP:n riveissä mainiosti kärjen etenemistä vauhdittanut Inka.
– Harjoitteluni on ollut koko syksyn fysiikkapainotteista muutamaa leiriviikonloppua lukuunottamatta. Ovet olivat auki myös HP:n leiriviikonlopuille, mutta työkiireitten vuoksi en koskaan niille ehtinyt.
Inka pakkailee parhaillaan tavaroitaan, tammikuun alussa on edessä muutto Ouluun. Työpaikka odottaa Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. HP:n naisjoukkueen Inka uskoo olevan hyvällä kehitysuralla:
– Menestyvällä pesäpalloilijalla pitää olla lahjakkuutta monella alueella. Lajitaidot ratkaisevat menestymisen ja sillä puolella HP:n ryhmässä ovat asiat kunnossa, arvioi Inka.