Radiossa joku kertoi saaneensa joululahjaksi passiivisuusrannekkeen. Se antaa kuulemma sydämen sykkiä omaan tahtiinsa, eikä laske kulutettuja kaloreita, patista nousemaan sohvalta tai mittaa unen laatua. Se vain lämmittää rannetta ja näyttää nätiltä. Mahtava lahjaidea! Mutta koska joululahjojen suhteen on jo myöhäistä, hyödynnän samaa ideaa uudenvuoden lupauksissa.

Aivan ensimmäiseksi lupaan, että en missään tapauksessa pidä herkkulakkoa. Ruokaahan ei pidä heittää hukkaan, joten itse asiassa on ympäristöteko, että syön pois kaikki jouluna kotiini ilmestyneet herkkusuklaat, konvehdit, vihreät kuulat, lakritsit ja piparit. On myös ehdottoman tärkeää kuluttaa pois ne jäljellä olevat luumumarmeladit ja torttutaikinat.

En varmasti myöskään osta kuntosalijäsenyyttä, ala opiskella uutta kieltä tai avaa säästötiliä. Lupaan olla moittimatta itseäni silloin, kun en jaksa imuroida vaikka pitäisi, tai kun lenkkeilyn sijasta valitsenkin löhöilyn. Yritän tykätä itsestäni silloinkin, kun mielessä käy, etten ole riittävän hyvä työntekijä, kummitäti, isosisko tai kissanomistaja. Ja jos en tykkääkään, niin ei se mitään. Ei aina voi onnistua.

Itse asiassa, jos minun ei jostain kumman syystä tee yhtään mieli mitään herkkuja tai jos haluankin lähteä kuntosalille ja kielikurssille, niin saatan hyvinkin tehdä niin. Lupaan siis tarvittaessa myös muuttaa itse itselleni antamia lupauksia, jos siltä tuntuu.

Rehellisesti puhuen en muista koskaan tehneeni uudenvuodenlupauksia, enkä aio tehdä niitä nytkään. En oikein ymmärrä, miksi tarvittaisiin vuosiluvun vaihdos lähtölaukaukseksi jollekin muutokselle. Oikeastihan se on vain numero kalenterissa. Jos haluaa luvata itselleen jotain, voihan sen yhtä hyvin tehdä vaikka jonain ihan tavallisena tiistaina klo 14.23. Ja silti se on lupauksena ihan yhtä pätevä.

Sitä paitsi päivä keskellä kylmää ja pimeää talvea on ehkä huonoin mahdollinen ajankohta energiaa vaativille elämänmuutoksille. Kun useimpina aamuina tekisi vain mieli vetää peitto pään yli ja piilottaa piippaava herätyskello, niin miksi asettaisin itselleni vielä ihan uusia vaatimuksia?

Kuulemma jossain päin maailmaa uudenvuodenlupausten tilalla ovat toivomukset: vuoden vaihtuessa toivotaan jotain tulevalle vuodelle. Se kuulostaa ihanan armeliaalta. Voisi jopa kirjoittaa omalle itselleen kirjeen toiveistaan ja avata sen sitten vuoden päästä. Antoiko kulunut vuosi minulle sitä, mitä itse itselleni toivoin?

Muistan joskus lukeneeni myös ehdotuksen, että lupausten sijasta meidän pitäisikin antaa lupia. Että ensi vuonna annan itselleni luvan herkutella, jos herkutteluttaa, imuroida jos imuroituttaa ja säästää, jos haluan ja voin. Annan sinullekin luvan: voit luvata tai olla lupaamatta, toivoa tai olla toivomatta – saat valita.