Niin kauan kuin muistan, uuden vuoden vaihtuessa ihmiset ovat miettineet elämänsä parantamista.

Jotkut pitävät perinteisen tipattoman tammikuun, jotkut taas päättävät sinnitellä itsensä irti tupakasta. Osa ihmisistä ryntää kuntosaleille tai ottaa osaa elämäntaparemontteihin. Kuka mitäkin keksii hyvinvointinsa kohentamiseksi. Yksi toive tuntuu menevät ylitse muiden – koronasta eroon. Toinen muutostoive on työ tai koulu, joista monelle on tullut sressaavan raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin?

Kuuntelin kolmen asiantuntijan radiokeskustelua mukana mm. Kiira Korpi. He pohtivat, miksi elämästä on tullut kilpailua ja suoritusta. Miksi koko ajan tasa-arvon nimissä pitää olla tehokkaampi kuin toinen ja hankkia ulkonaista näkyvyyttä, kuluttaa kuluttamisen takia?

Tämä asennesuunta koskee jo koululaisia. Status syntyy, millainen puhelin tai mitä merkkivaatteita omistaa. Tulee paineita vanhemmille ja kiusaamistilanteita, jos ei täytä toisten odotuksia. Tässä kohden tulee mieleen omat kouluajat, jolloin hyväksyttiin, että köyhillä on sitä, mihin on varaa, yleensä vanhempien sisarusten tai sukulaisten vaatteita, ja varakkailla sitten sitä, mitä he katsovat tarpeelliseksi tai hyväksi itselleen. Oli tärkeämpää, millainen kaveri oli, kuin mitä oli päällä ja mitä omisti.

Sama kilpailuajattelu koskee muutoinkin lasten ja nuorten elämää. Pidetään testejä, suoritetaan ja kilpaillaan milloin mistäkin sen sijaan, että aikaa käytettäisiin yhteisöllisyyteen ja leppoisaan yhdessäoloon, mitä elämässä kipeästi tarvitaan. Numerot ja sijoitukset ratkaisevat monen omanarvontunnon ja henkisen hyvinvoinnin. Omien lahjakkuuksien löytäminen jää vaille huomiota, vaikka jokainen lapsi on lahjakas omalla tavallaan. Niin kuin luonnossa kasvit, niin lapsetkin kasvavat sellaisiksi,  mitä geeneissä lahjoiksi ovat saaneet, jokainen jotain ainutlaatuista. Luonne on luonto, jota pitää vaalia. Kasveja ei voi kasvattaa oman mielen mukaan, vaikka jalostaa kyllä voi, mutta sekin kasvien ehdoilla, ja hoitaa pitää niin, etteivät rikkaruohot tuhoa niitä.

Sama suoritus- ja kilpailukäytäntö jatkuu aikuisten maailmassa. Jos on löytänyt työn, johon liittyy intohimo tekemiseen, niin pitkäkään päivä ei tunnu pitkältä, mutta jos tekee töitä vain palkan takia, niin kahdeksan tunnin päivä voi olla jo ylikuormittava. Työssä pitää olla tehokkaampi kuin toinen. Muuten voi työpaikka mennä. Kuitenkin lepo ja itsensä helliminen olisivat yhtä tärkeitä kuin palkka ja odotusten mukainen ylisuorittaminen.

Kodissani on Vuosisadan viisaus -taulu, jo 1600-luvulla mietitty ihmisyys ja ehkä jo kopioitukin.

Yllättävän sopivaa viisautta nykyelämäänkin.

”Vaella vakaasti melun ja kiireen keskellä ja muista, mikä rauha vaitioloon kätkeytyy. Mikäli antautumatta mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa...

Jos vertailet itseäsi muihin, sinusta tulee sekä turhamainen että katkera, sillä aina on oleva sinua suurempia ja sinua vähäisempiä. Iloitse saavutuksistasi samoin kuin suunnitelmistasi...

Ole oma itsesi. Älä koskaan teeskentele kiintymystä. Rakkautta älä vähättele, sillä kaiken autiuden ja pettymyksen keskellä se on ikuinen...

Väsymys ja yksinäisyys synnyttävät monia pelkoja. Kuri on terveellistä, myös hellyys on tarpeen.

Sinä olet kaikkeuden lapsi kuten puut ja tähdet; sinulla on olemassaolon oikeus. Ja näyttääpä sinusta siltä tai ei, kaikkeus epäilemättä kulkee sopivaa rataansa.”

Yhteisöllisyys ja myötätunto sopisivat alkaneen vuoden ajatuksiin. Niillä olisi jo kova kysyntä.

Kaikkea hyvää vuodelle 2022!

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.