Suomen puolustus on hyvällä mallilla useimpiin Euroopan maihin verrattuna. Maanpuolustustahto on korkealla. Yleinen asevelvollisuus, yli 250 000 henkilön koulutettu reservi ja runsaan 20 000 henkilön vakinainen sotaväki varustettuna ajantasaisella aseistuksella merkitsevät, että puolustuskykymme on niin uskottavaa kuin se pienen maan voimavaroilla voi olla.

Meillä on myös useita kahdenvälisiä sopimuksia, mm. Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa. Ne koskevat pääasiassa sotaväen koulutusta, puolustustarvikkeiden hankintoja, tilannekuvan vaihtamista jne.

Olemme kehittäneet puolustusvoimistamme Nato-yhteensopivan ja meillä on Naton kanssa pitkälle viety kumppanuussuhde. Vain jäsenyys puuttuu ja siksi me emme ole muiden Nato-maiden kanssa päättämässä puolustusliiton linjauksista ja operaatioista emmekä ole Naton 5. artiklan turvatakuun piirissä.

Päättäjät ja kansalaiset ovat yksimielisiä Suomen puolustuksen kulmakivistä siltä osin, kun ne koskevat omaa armeijaa ja sen varustelua. Sen sijaan suhteemme Natoon on ollut vuosikymmenien ajan tabu. Suomen Nato-suhdetta kuvaamaan on jopa kehitetty oma ilmaisu: Nato-optio. Puhuminen ”optiosta” antaa ymmärtää, että jäsenyys olisi lähellä tai ainakin mahdollisuuksien rajoissa, mutta samaan hengenvetoon valtaosa päättäjistä korostaa, että ”nyt ei ole aika puhua liittymisestä”. Ne, jotka ovat avoimesti spekuloineet Nato-jäsenyydellä, on tavattu leimata Nato-intoilijoiksi.

Euroopan turvallisuustilanne on huonontunut nopeasti. Venäjän sotilaallisilla operaatioilla aina Georgian sodasta 2008 lähtien on ollut kiistaton vaikutus jännityksen lisääntymiselle. Krimin valtaaminen 2014, itäisen Ukrainan kapinallisten sotilaallinen tukeminen, joukkojen keskittäminen Ukrainan rajalle ja avoin tuki Valko-Venäjää diktatorisesti hallitsevalle Lukashenkalle ovat lisänneet jännitystä, jopa pelkoa Venäjän läntisten naapurimaiden piirissä.

Kun Kazakhstanin presidentti esitti Putinille viikko sitten ”pyynnön” sotilaallisesta tuesta pyrkiessään taltuttamaan maassa syntyneitä sisäisä levottomuuksia, Putin lähetti maahan viivytyksettä tuhansia sotilaita. Ei ihme, että huoli rauhantilan säilymisestä on kansanvaltaan nojaavissa Euroopan maissa suuri. Vladimir Putin näyttää haluavan suurvaltajohtajaksi ja itäisen Euroopan valtiaaksi hinnalla millä hyvänsä. Tämä tuli mieleen myös niistä ukaaseista, jotka Putin lähetti Yhdysvalloille, Natolle ja EU:lle. Ne viestivät kylmän sodan etupiiriajattelua sekä pyrkivät rajoittamaan suvereenien valtioiden, Suomi ja Ruotsi mukaan lukien, omaa päätöksentekoa turvallisuus- ja puolustusasioissa.

On hyvä, että Suomessa nyt keskustellaan turvallisuus- ja puolustusasioista ja siinä yhteydessä myös Nato-jäsenyydestä. Jäsenyyttä puoltavia puheenvuoroja on kuultu viime aikoina entistä enemmän niin kokoomuksen, rkp:n, vihreiden kuin sosialidemokraattienkin suunnalta. Puolustusvoimien aktiiviväessä, jonka uskoisi edustavan asiassa mitä parasta puolustuskyvykkyytemme asiantuntemusta, Nato-jäsenyyden kannatus on tutkitusti edelleen kasvanut.

Kuluvalla viikolla Venäjä keskustelee Yhdysvaltojen ja Naton kanssa mm. vaatimuksistaan kieltää Naton laajentuminen. Suomi ei ole niissä keskustelupöydissä mukana. Toivoa sopii, että keskustelujen tuloksena Naton niin monesti avoimeksi todettu ovi ei Suomen ja Ruotsin nenän edestä sulkeudu, vaan että Suomi voi edelleen päättää itse, mihin kuuluu ja mihin ei.