Haminan rikoshistoriaa: Suurhuijari narahti Haminassa

Haminan Lehti kertoi etusivun jutussa PYP:n konttoreiden huiputtamiseen erikoistuneen Valto Luoman rikoskiertueesta, joka päättyi ”kellon alle” Haminan poliisilaitoksen putkaan.

Maankuulu huiputtaja iski maaliskuussa 1954 pankin konttoriin Haminassa. Ympyräkaupungissa oltiin tarkempia kuin muualla, ja sekkihuijarin tuottoisa rikoskiertue päättyi  Haminan poliisiputkaan.

Tyylikkäästi pukeutunut nuorehko mies saapui aamupäivällä 17. marraskuuta 1954 Pohjoismaiden Yhdyspankin Haminan konttoriin.

Rovaniemeläiseksi metsänhoitajaksi Lauri E. Luomaksi esittäytynyt mies ilmoitti kadottaneensa lompakon ja sekkivihkon Helsingissä. Mies pyysi uutta sekkivihkoa 100 000 markan nostamiseksi.

Pankinjohtaja ryhtyi järjestämään asiaa. Hän lupasi ottaa yhteyttä Rovaniemelle miehen kotipankkiin, minkä jälkeen rahat voitaisiin maksaa.

”Metsänhoitaja” sanoi palaavansa pankkiin kello 12:een mennessä. Sitä ennen mies kertoi haluavansa tutustua kaupunginmuseoon, jossa häntä kiinnostivat erityisesti erilaiset käsityöt.

Mies soitti hieman myöhemmin pankkiin, mutta Rovaniemen puhelu ei ollut vielä tullut. Lopulta Haminaan soitettiin tieto, jonka mukaan metsäalalla työskentelevä Lauri E. Luoma oli todella pankin asiakas.

Kyseinen Luoma oli kuitenkin 54-vuotias, mikä ei täsmännyt käsitöihin viehtyneeseen ”metsänhoitajaan”.

Ravintolaan ehtinyttä miestä pyydettiin saapumaan rahoja nostamaan  konttorille, jossa poliisit pidättivät hänet.

Kävi ilmi, että virkavallan haaviin oli jäänyt entinen metsätyönjohtaja, Valto Engelbrekt Laurinpoika Luoma, joka oli kuuluisa huiputtaja, vaikka ei maine sentään romanssihuijari Ruben Oskar Auervaaran mittoihin yltänyt.

Luoma oli 10. maaliskuuta onnistunut nostamaan väärennetyillä sekeillä 56 000 euroa PYP:n pääkonttorista Helsingistä. Sieltä hän oli lähtenyt kohti itärannikkoa ja puijannut väärällä sekillä PYP:n Loviisan konttorista 55 000 euroa.

PYP:n Kotkan konttorista Luoma nosti samalla konstilla 62 400 euroa. Hän kirjoittautui kotkalaiseen hotelliin nimellä Reino Lahtinen. Samaa nimeä käyttäen Luoma asui yhden yön myös haminalaisessa hotellissa. Kaikki hotellilaskut jäivät tietenkin maksamatta.

Makeaa elämää viettänyt Luoma onnistui rikoskiertueen aikana puijaamaan 300 000 markkaa, mikä vastaa noin 10 300 euroa nykyrahassa. On muistettava, että vuoden 1954 hintataso oli perin vaatimaton nykyaikaan verrattuna.

Valto Luoma sai monista törkeistä petoksista ja viranomaisen erehdyttämisistä myöhemmin useamman vuoden kuritushuonetuomion.

Pohjoismaiden Yhdyspankki toimi Fredrikinkadulla sijaitsevassa talossa. Kuuluisa pankkihuijari Luoma ajoi konttorin eteen Kotkasta ottamallaan taksilla. Kyyti jäi maksamatta.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli