Kolmas koronavuosi on alkanut, enää ei jaksa hymyilyttää, eikä sinänsä edes murjottaakaan. Tähän samaan loskalta tuntuvaan koronamielentilaan on jo turtunut. Enää eivät yllätä, eikä kovia tunteita herätä esimerkiksi tiukemmat kokoontumisrajoitukset ja siitä johtuva opetuksen siirto yliopiston tiloista Zoomiin. Onhan tätä etäilyä ollutkin kaikki muut paitsi viisi luentokertaa, jippii ja hiphei.

Tällaiselle keskittymisvaikeuksilla varustetulle perfektionistille etäopiskelu on mitä parhain tapa oppia ja sisäistää uusia asioita. Keskittyminen ei riitä, eikä luennoista saa mitään irti. Ja sitten turhauttaa, kun ei ole oppinut mitään – kandin paperit ulos kirjekurssilla ja kyyneleillä? Onhan se joo kivaa, että kanssani aloitti silloin yli 100 opiskelijaa, mutta kun pääsisi edes kunnolla tutustumaan heihin.

Viime viikonloppuna piti olla ainejärjestömme vuosijuhlat, jotka päätettiin pitää alkuvuodesta viime syksyn sijaan koronan takia. Paitsi eipä pidettykkään, koska omikron. Se olisi ollut mitä mainioin tapa nauttia yliopistoelämästä ja tutustua uusiin ihmisiin.

Välillä tekisi mieli vaan käydä nappaamassa se korona itselleen ja sairastaa pois, ettei tarvitsisi pelätä nappaavansa koronaa kauppareissulta tuliaisiksi ja tartuttaa sitä rappukäytävässä naapurin mummoon. Kerralla korona ja kunnon karanteenit, niin olisin hetken edes ”vapaa”. Mutta tiedän, ettei se ole järkevää.

Olisipa jossain sellainen taikanappula, jota painamalla korona katoaisi ja elämä voisi jatkua niin kuin ennenkin. Mutta osaisinko enää olla kuin ennen, vai nyhjöttäisinkö tottuneeseen tapaan kotisohvalla? Koronan takia on jouduttu sopeutumaan ja ehditty tottumaan uusiin malleihin, joten ei olisikaan ihme, ettei vanhaan osattaisi palata.

En jaksa tätä koronaa, mutta en jaksaisi myöskään totutella uudestaan vanhaan normaaliin, vaikka toisaalta en jaksaisi tätä etäilyn ja hybriditoteutusten aikaa. Tuntuu, että tämä on laiskistanut itseäni huomattavasti, mutta uuvuttanut kaksi kertaa kovemmin. Siitä syntyykin sellainen kiva paradoksi – ei jaksa tehdä mitään, joten kasaantuvat hommat uuvuttavat.