Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kymenlaakso niukasti sosialidemokraateille

Haminan ääniharavaksi noussut Ari Rinne (LiikeNyt) lupaa työskennellä tasapuolisesti hyvinvointialueen kehittämiseksi. – Aluevaltuuston työhön lähden tutuilla teemoilla terveydenhoito edellä, sanoo Rinne. (Kuva: Tarja Autio) Elina Inkeroinen-Lalu (kok) sanoo, että kuluva vuosi menee vielä Kymsotessa, uusi aluevaltuusto aloittaa työt vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Maamme historian ensimmäiset aluevaalit nostivat Kokoomuksen piikkipaikalle 21,6 %:n kannatuksella. Lähi­tuntumassa 19,3 ja 19,2 %:n kannatuksella olivat Sosialidemokraatit ja Keskusta.

Vaalien suurin yllätys oli Keskustan loikka kärkikolmikkoon, mutta yllätys oli myös Perussuomalaisten jääminen selvästi jälkeen 11,1 %:n kannatuksella.

Kymenlaakson tulos oli odotetun tasainen. Herruus meni Kouvolalle, joka sai aluevaltuustoon 29 paikkaa. Muille kunnille jäi kuitenkin yhteensä 30 paikkaa eli hienoinen enemmistö.

Sosialidemokraatit oli Kymenlaakson valtapuolue 27,2 %:n ääniosuudellaan. Se riitti 17 paikkaan aluevaltuustossa.

Kokoomus oli toinen 15 valtuustopaikallaan ennen Perussuomalaisia (10 paikkaa) ja Keskustaa (7 paikkaa).

Hamina ylsi aluevaaleissa 9:ään paikkaan. Kokoomuksen listalta 772 äänellä valittu Elina Inkeroinen-Lalu pitää tulosta hyvänä.

– Aluevaltuuston velvollisuutena on kehittää koko alueen sosiaali-ja terveyspalveluita tasapuolisesti. Tämä vuosi mennään vielä Kymsotessa, valitun aluevaltuuston työ alkaa ensi vuoden alussa, sanoi Inkeroinen-Lalu.

– Haminan terveysaseman kehittäminen on tärkeä juttu meille haminalaisille mutta myös virolahtelaisille ja miehikkäläläisille. Neuvottelut kiirevastaanoton palauttamisesta Haminaan ovat edelleen käynnissä.

Haminalaisista ehdokkaista suurimman äänipotin 879 ääntä keräsi Ari Rinne (LiikeNyt).

– Lähden aluevaltuuston työhön entisillä teemoilla terveydenhoito edellä. Kiirevastaanottoa ei kukaan halua Haminasta lopettaa. Sen säilyttämisen puolesta teemme kaikki työtä, sanoi Rinne.

Sosialidemokraateille tuli Haminaan kaksi valtuustopaikkaa. Nina Peltosen (470 ääntä) lisäksi paikan sai myös Jarkko Harjumaaskola (429 ääntä).

Kaksi paikka tuli myös Kokoomukselle, Elina Inkeroinen-Lalun lailla valituksi tuli Jaana Suikkanen (393 ääntä).

Myös Keskusta sai Haminasta kaksi valtuutettua läpi. Paikkaan riittivät Hannah Honkasen 414 ääntä, samoin Juha Kytömäen 289 ääntä.

Perussuomalaisten ainoa edustaja on Antti Pakkanen (407 ääntä). Vihreistä aluevaltuustoon valittiin Katja Andrejev (268 ääntä).

Kymenlaakson tulos

Puolue Paikat %
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) 17 27,2 %
Kansallinen Kokoomus (Kok) 15 23,3 %
Perussuomalaiset (PS) 10 17,1 %
Suomen Keskusta (Kesk.) 7 12,4 %
Vasemmistoliitto (Vas) 3 5,6 %
Vihreä liitto (Vihr.) 3 5,0 %
Liike Nyt (Liik.) 2 4,3 %
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 2 3,5 %

Haminasta valitut

Ehdokas Puolue Ääniä yht
Ari Rinne Liik. 985
Elina-Inkeroinen-Lalu Kok 772
Nina Peltonen SDP 470
Hannah Honkanen Kesk. 414
Jarkko Harjumaaskola SDP 429
Jaana Suikkanen Kok 393
Antti Pakkanen PS 407
Juha Kytömäki Kesk. 289
Katja Andrejev Vihr. 268

Virolahdelta valittu

Ehdokas Puolue Ääniä yht
Anja Kivelä PS 407

Koko Kymenlaakson alueelta valitut ehdokkaat

SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Werning, Paula Kouvola 16971,000 1361
Brask, Nina Kotka 8485,500 1103
Häkkinen, Inka Kouvola 5657,000 976
Kekki, Kirsi Kouvola 4242,750 789
Kurttila, Miia Kotka 3394,200 770
Sydänmaanlakka, Verna Kouvola 2828,500 632
Virtanen, Sami Kotka 2424,429 609
Hovi, Henna Kouvola 2121,375 578
Frilander-Paavilainen, Eeva-Liisa Kotka 1885,667 515
Lakka, Marjo Kouvola 1697,100 492
Peltonen, Nina Hamina 1542,818 470
Tähtinen, Sanna Kouvola 1414,250 454
Suomi, Minna Kotka 1305,462 433
Harjumaaskola, Jarkko Hamina 1212,214 429
Mussalo, Pirjo Kotka 1131,400 384
Leinonen, Markku Kouvola 1060,688 348
Pirinen, Riku Kotka 998,294 337

PERUSSUOMALAISET

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Laakso, Sheikki Kouvola 10672,000 981
Jaanu, Mikko Kouvola 5336,000 871
Eerola, Juho Kotka 3557,333 722
Sibakoff, Samuli Kotka 2668,000 616
Bamberg, Ukko Kouvola 2134,400 488
Patjas, Janne Kouvola 1778,667 456
Kivelä, Anja Virolahti 1524,571 407
Pakkanen, Antti Hamina 1334,000 407
Mörk, Joni-Petri Kouvola 1185,778 340
Van der Steen, Ilari Kotka 1067,200 290

KANSALLINEN KOKOOMUS

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Leppänen, Jouko Kouvola 14843,000 1110
Carpelan, Christa Kouvola 7421,500 876
Larikka, Jari Kouvola 4947,667 822
Inkeroinen-Lalu, Elina Hamina 3710,750 772
Parkko, Vesa Kotka 2968,600 711
Hasu, Johanna Kotka 2473,833 697
Hartikainen, Jutta Kouvola 2120,429 520
Witting, Miia Kouvola 1855,375 486
Karvonen, Tapio Kouvola 1649,222 481
Kiventöyry-Tocklin, Saara Kotka 1484,300 407
Suikkanen, Jaana Hamina 1349,364 393
Ketonen, Elina Kouvola 1236,917 367
Lavonen, Esko Kouvola 1141,769 363
Kurki, Aleksi Pyhtää 1060,214 340
Eerola, Lauri Kotka 989,533 308

SUOMEN KESKUSTA

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Pakkanen, Markku Kouvola 7744,000 884
Wall, Janne Kouvola 3872,000 862
Uljas, Laila Kouvola 2581,333 471
Honkanen, Hannaha Hamina 1936,000 414
Turunen, Riikka Pyhtää 1548,800 353
Kytömäki, Juha Hamina 1290,667 289
Ylä-Outinen, Mia Kouvola 1106,286 260

VIHREÄ LIITTO

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Aikio, Jenni Kouvola 3145,000 739
Andrejev, Katja Hamina 1572,500 268
Iivonen, Tommi Kotka 1048,333 183

VASEMMISTOLIITTO

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Mielonen, Joona Kotka 3498,000 905
Pekkola, Petri Kotka 1749,000 305
Kleimola, Piia Kouvola 1166,000 236

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD)

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Blomqvist-Lyytikäinen, Mikaela Kouvola 2171,000 297
Almgren, Mikko Kotka 1085,500 273

LIIKE NYT

Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet
Rinne, Ari Hamina 2671,000 985
Huhtala, Juha Kouvola 1335,500 453

Vaaliliitossa: Kokoomus & RKP. Äänestysaktiivisuus: 46,2 %

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli