Uusi aluevaltuusto aloittaa työnsä heti. Helmikuussa uudet valtuutetut perehdytetään uuteen tehtävään ja varsinainen toimikausi alkaa maaliskuun alusta.
Aluevaltuuston ensimmäinen ja samalla järjestäytymiskokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 8.3. Kokouksessa toimii esittelijänä Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen. Hänen paikkansa ottaa alueen väliaikaiseksi johtajaksi valittava henkilö.
Vaalien jälkeen valtuustoryhmät järjestäytyvät nopeasti ja tällä viikolla alkavat myös puolueiden väliset neuvottelut suurimman ryhmän eli SDP:n johdolla.
Neuvottelutulos on tarkoitus saada valmiiksi suhteellisen nopeasti, jotta aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa tehtävät luottamushenkilötoimielinten valinnat sekä hallintosäännön ensimmäisen vaiheen hyväksyminen ovat mahdollisia.
Hyvinvointialueen valmistelutoimielin on työskennellyt jo pitkään muutosjohtajansa Lauri Lehdon johdolla valmistellen luottamusmiesorganisaatiota.
Valtuusto valitsee aluevaltuustolle hallituksen ja vapaaehtoisia lautakuntia on suunnitteilla kolme: palvelulautakunta, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta sekä turvallisuuslautakunta, jonka alaisuuteen tulee pelastustoimi.
Vaikka sotepuolen asioiden järjestämisvastuu on Kymsotella vielä vuodenvaihteeseen saakka, uuden aluevaltuuston työ alkaa heti.
– Kymsotella on järjestämisvastuu sotepalveluista vielä tämän vuoden loppuun saakka, mutta uuden aluevaltuuston tehtävälista on pitkä Kymenlaakson hyvinvointialueen valmistelutyössä ja rakentamisessa, strategiaprosessissa ja monessa muussa, kertoo Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän varapuheenjohtaja ja neuvottelija Elina Inkeroinen-Lalu.
– Ennen kesää valitaan myös hyvinvointialueen johtaja ja muut avainhenkilöt. Hyvinvointialue vastaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista vuoden 2023 alkaen.
Keskustan aluevaltuutettujen ryhmä valitsi puheenjohtajakseen Markku Pakkasen, Kokoomuksen valtuustoryhmän vetäjäksi neuvottelujen ajaksi valittiin Tapio Karvonen.
Vaalitulos oli yllätys menestyjillekin
Haminalaisten ehdokkaiden menestyminen aluevaaleissa oli monille yllätys. Kun ennakolta odotettiin Haminan saavan 5 – 6 paikkaa valittavaan aluevaltuustoon, paikkoja saatiinkin 9.
– Suuria odotuksia minulla ei ollut. Isojen naapurien Kouvolan ja Kotkan arveltiin korjaavan potin. Haminan tulos oli odotuksiin nähden erinomainen, luonnehti paikan aluevaltuustoon napannut Jaana Suikkanen (kok).
– Menestyin odotettua paremmin jo kesän kuntavaaleissa, se rohkaisi minut ehdolle myös aluevaaleihin. Mitään menestymisodotuksia minulla ei ollut.
Suikkasen lailla aluevaltuustoon nousee myös Kokoomuksen Elina Inkeroinen-Lalu.
Kaksi edustajaa aluevaltuustoon sai myös Haminan Keskusta, kun läpimenneiden listalla on Keskustan Hannah Honkanen ja Juha Kytömäki.
– Pahempaa pelkäsimme. Kaksi paikkaa Keskustalle Haminasta oli hieno tulos ja se tuli onnistuneella kampanjalla. Omat vahvuuteni ovat palveluverkon rakentamisen strategisessa osaamisessa, mielenkiinnolla odotan aluevaltuuston työtä, sanoi Honkanen.
Myös maakunnan ykköseksi noussut Sosialidemokraatit sai Haminasta kaksi paikkaa eikä kolmaskaan ollut kaukana.
– Odotan vuodenvaihteessa aloittavalta hyvinvointialueelta ennen kaikkea uutta ja keskustelevampaa johtamistyyliä. Kymsoten linja on ollut vaihtoehdoton ota tai jätä, sanoi Kymsoten seutuvaltuustossa jo kolme vuotta istunut Nina Peltonen.
Toisen sosialidemokraattien paikan sai Jarkko Harjumaaskola.
– Kymsoten ajasta voimme ottaa mukaan myös hyviä asioita, vaikka aika on ollutkin maakunnan kehittämisessä eräänlainen kokeiluvaihe.
Haminan Perussuomalaiset saavat aluevaltuustoon edustajakseen Antti Pakkasen, joka on työskennellyt Kymsoten seutuvaltuustossa jo kolme vuotta.