Marjatta muisteli hiihtojaan ja suosiotaan Japanissa

Marjatta Kajosmaan pöytäseurana Sapporon tunnelmia muistelivat TV:n äärellä Heikki Ruokonen (vas.) ja Hannu Kiri sekä takana Juha Harju, Arto Tilli ja Jarmo Tammilehto.

Viiden vuosikymmenen takaiset muistot olivat elävinä mielessä, kun Haminassa seurattiin naisten 10 km:n hiihtoa viime viikolla. TV-katsomossa oli kunniapaikalla Marjatta Kajosmaa, joka tasan 50 vuotta sitten saavutti Sapporon olympiakisoissa 1972 kaksi hopeamitalia ja yhden pronssin.

Marjatta nousi kansainväliselle huipputasolle jo Grenoblen olympiakisoissa 1968 sijoituttuaan viidenneksi. Tatran MM-kisoissa 1970 tahti parani, kun palkintokaappiin tuli hopeaa ja pronssia.

Sapporon olympialaduilla hän oli jo 34-vuotias kahden lapsen äiti. Sapporossa ura huipentui, mutta yksi kanto jäi kaatamatta.

– Galina Kulakovaa en koskaan voittanut. Viidellä kilometrillä hävisin hänelle kultamitalin neljällä sekunnilla, muisteli Marjatta.

Tunnelmat olivat väkeviä viime viikolla, kun TV:n äärellä muisteltiin menneitä kilpailuja samalla, kun naisten 10 km:n kisan startti lähestyi.

– Hyviä sijoituksia odotan suomalaisilta, perinteinen tyyli sopii meille hyvin, mutta Norjan tyttö on kuitenkin pelottavan kova.

TV-kuva paljasti, että ladut ja puitteet olivat täydellisiä.

– 50 vuotta sitten hiihdettiin arvokilpailuissakin hiihtämällä tehdyillä laduilla. Nyt koneella tehdyt ladut ovat kuin ratakiskoja.

Marjatta Kajosmaa oli Suomen joukkueen kiistaton tähti Sapporossa. Yhtään kultamitalia Suomeen ei tullut, mutta Marjatta saavutti kolme mitalia!

– Yllättävää suosiota nautin Sapporossa. Koululaiset toivat minulle lahjaksi tuhat leikkaamaansa paperikurkea. Sain Japanista myös runsaasti ystäväpostia.

Paperikurjet olivat lahja sapporolaisen tyttökoulun sadalta oppilaalta, joista jokainen valmisti 10 kurkea suosikilleen Marjatalle. Helsingin Sanomien uutisen mukaan tyttöjen opettajan välittämä viesti oli lämmittävä:

– Marjatta on perheenäiti ja jaksaa silti ponnistella hiihtoladuilla. Hän on esimerkki koulutytöillemme heidän tulevaisuuttaan ajatellen, kuului tyttökoulun viesti.

Torstaisen TV-tuokion järjesti tuore yhdistys Hiihdon ystävät yhteistyössä Vehkalahden Veikkojen kanssa.

– Kaksi mitalia tuli, mutta silti jäi hieman harmittamaan, kiteytti katsomon tunnelmia Arto Tilli, VeVen tuore puheenjohtaja

– Hyvin meni suomalaisilta, tyytyväinen pitää olla, tuumi Marjatta.

Marjatta toi mukanaan myös osan arvokisamitaleistaan, hopeaa Sapporosta ja Innsbruckista. Urho Kekkosen lahjoittaman Taistelijan maljan Marjatta sai Sapporon menestyksistään.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli