Olen varma, että ne verhot on jossain. Joskus vuosi sitten otin keittiöstä verhot pois, koska ajattelin, että niitä voisi ehkä vähän tuunata. Pesin verhot ja laitoin ne – niin mihin?

Voisi kuvitella, että tällaisessa n. 56 neliön kaksiossa ei tavarat niin vain pääse hukkumaan. Etenkin, jos kyse on ihan kokonaisesta verhokapasta. Olin sitä paitsi aivan varma, että verhot olivat jossain sellaisessa paikassa, missä ne olivat osuneet silmiini useinkin. Nyt niitä ei vain ollut missään.

Sängynaluslaatikossa oli vino pino verhoja. Oli kappaa ja sivuverhoa, ohutta ja paksua kangasta. Oli jouluverhojakin. Useimmat niistä muistin vain hämärästi, ja olen aika varma, että osa niistä on ollut käytössä viimeksi edellisessä asunnossa joskus 12 vuotta sitten. Itse asiassa kaikki verhot eivät edes mahtuneet tähän yhteen laatikkoon, vaan niitä oli laitettu toiseenkin – sellaiseen, jossa oli pöytä­liinoja. Ja tunnustettakoon nyt sitten sekin, että koskaan en edes käytä pöytäliinoja.

Istuin laatikoiden vieressä vähän hämmentyneissä ajatuksissa. Asunnossani on neljä ikkunaa, mutta verhoillani­ sisustettaisiin vähintäänkin kaksi tämänkokoista kämppää – ja vielä jäisi ne jouluverhotkin. Edellinen kotini oli yksiö, jossa ikkunoita oli kaksi. Mistä nämä kaikki verhot ovat ­oikein tulleet?

Olen kuvitellut, että minä en ole tavaroiden säilöjä. Olen melko ahkerasti vienyt omaisuuttani kirpputorille ja lahjoitellut eteenpäin nettipalstoilla. Myös jäteasemat ja ekopisteet ovat tulleet tutuiksi. Sitten tuli se hetki, kun päätin laittaa asuntoni myyntiin ja piti alkaa siivota valokuvien ottamista varten.

”Karsi vaan kaikki ylimääräinen pois näkyvistä”, ohjeisti moni. Kyllä, kyllä, mutta minne? Olin järjestellyt kuvaus­kuntoon vasta keittiön, kun jo totesin, että kaappien ja komeroiden tilanne alkaa olla siinä pisteessä, että ovien avaaminen jännittää. Toisella kädellä raottaa kaapin ovea ja toisella kädellä yrittää suojautua mahdollisilta päälle putoavilta rojuilta.

Sanomattakin lie selvää, että se muutaman vuoden takainen konmaritus-huuma ohitti minut kokonaan. Olen piilottanut parvekepenkin alle kolme kissanhiekkalaatikkoa, koska ”niille saattaa olla vielä tarvetta”. Kissoja minulla tosin on vain yksi. Olen vienyt ullakkovarastoon noja­tuolin, jolle ei ollut sisällä tilaa, mutta ”ehkä joskus haluan sen takaisin”. Keittiön yläkaapissa on mummolta peritty iso, ruma kulho, jota säilytän vain, koska mummo halusi ­antaa sen minulle.

Lopulta keittiön verhot löytyvät vaatekaapista, korista, jossa säilytän sukkahousuja, uimapukua ja muutamaa huivia. Sain verhot ikkunaan, ja yhden viikonlopun mittaisen urakoinnin jälkeen koti on muutenkin nyt myyntikelpoinen. Mutta sitä vain mietin, että ei kai asuntonäytöissä ­kukaan kurki komeroihin?

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta ihmettelee tasaisesti ihan koko maailmaa.