Heidi ja Suvi Hanttu ovat perustaneet kotipalveluun erikoistuneen yrityksen. Kotipalvelu Kaksoset tarjoaa vanhuksille kotisiivousta, saattaja- ja asiointipalveluja, virikepalvelua ja esimerkiksi ulkoiluun apua.
– Kodeissaan asuvat ikäihmiset sekä vammaiset ovat keskeisin kohderyhmämme, sanoo Heidi, 33-vuotiaista kaksosista 10 minuuttia nuorempi.
Ennen yrityksen perustamista molemmat ottivat lopputilin töistään.
– Pitkään tätä suunniteltiiin. Meillä on kova luotto omaan tekemiseemme, tuumii Suvi, joka on koulutukseltaan lähihoitaja. Hän on työskennellyt Haminan kotihoidossa valmistumisestaan vuodesta 2012 alkaen.
Heidillä on kaupallinen koulutus. Viimeisin työpaikka oli Kouvolan Lakritsilla.
– Sijaisuuksia olen vuosien mittaan tehnyt hoiva-avustajana kaupungillakin. Ihmisten auttamisen koen tärkeäksi, odotan asiakkaiden kanssa syntyvää aitoa vuorovaikutusta. Siivoamista rakastan aivan fanaattisesti, sanoo Heidi.
– Menemme positiivisuus edellä. Kaksosina uskomme yhteistyömme aitoon toimivuuteen, kun asiat voidaan sanoa kaverille aina suorin sanoin, kiteyttävät sisarukset.
Kotipalvelu Kaksosten tarjoamat palvelut ovat arvonlisäverottomina edullisia. Palveluista voi tehdä myös verovähennykset.
– Olemme myös arvonlisäverottomia, kun teemme asiakkaan kanssa palvelusuunnitelman sekä palvelusopimuksen.