Viimeinen kisaviikonloppu nosti Suomen olympiajoukkueen mitalisaldon kahdeksaan. Kruunuksi saatiin päätöspäivänä odotettu ja toivottu jääkiekkoilun kultamitali.
Jos vaikka mitalimäärä tyydyttääkin, huolestuttavaa on se, että Suomi sai mitalinsa vain kahdesta lajiryhmästä, hiihdosta ja jääkiekkoilusta. Mitalitta jäivät mm. freestylen ja lautalajien edustajat, ampumahiihtäjät ja esimerkiksi yhdistetyn porukka.
Nyt kannattaa iloita menestyneistä. Hiihdossa meillä on kapea mutta terävä kärki, jossa paljon on Niskasen sisarusten varassa, heidän saaliina oli yhteensä viisi mitalia. Siinä mentiin jo rohkeittenkin odotusten ylärajoille!
Naisten jääkiekkojoukkueen pronssi oli odotettu, mutta samalla tavalla odotuksissa oli myös miesten kultamitali, Leijonien vahvuus nähtiin jo syksyn EHT-turnauksissa. Pekingin olympiakiekkoiluun Leijonat läksi suosikkina kantaen paineet loistavasti.
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet hunajaisia jääkiekkoilullemme: kolme kertaa finaalissa ja sieltä kaksi voittoa. Parempaa tuskin kukaan on osannut toivoa. Seuraavana katseet ovat jo Tampereella keväällä pelattavassa MM-turnauksessa.
NHL-pelaajien puuttuminen olympiakisoista himmensi Suomen voiton arvoa. NHL:n puuttumista on harmitellut myös valmentaja Jukka Jalonen, sillä todellinen tasonmittari jäi tässä turnauksessa näkemättä.
Tuo mittari nähtiin jo kolme vuotta sitten 2019, kun Leijonat voitti MM-tittelin Bratislavassa. Vastassa olivat tuolloin huippuluokan joukkueet NHL-tähtineen. Hyvinvalmennettu, tähdetön Suomi vei kuitenkin voiton tavalla, jota pidetään jopa Pekingin olympiakultaa arvokkaampana.