Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Uuperi valmis lomien yleisöryntäykseen

Aloittelijoita palvelee rinnekoulu.

Uuperinrinteiden laskettelukeskus on valmis kauden sesongin toiseen kulutuspiikkiin. Jo tällä viikolla Uuperi on täyttynyt talvilomalaisista, ensi viikolla Etelä-Kymenlaakson koululaiset ja muut lomalaiset valtaavat Uuperin rinteet.

Uuperinrinteiden isäntä Anssi Räsänen luonnehtii kuluvaa sesonkia puitteiltaan erinomaiseksi.

– Lumen saaminen ajoissa oli aivan ratkaisevaa. Pystyimme tykittämään lumet jo joulukuun alussa ja ensimmäisen rinteen saimme auki jo 17.12. eli kuukautta aikaisemmin, kuin edellisenä talvena. Se takasi meille hyvän joulusesongin, yhden parhaistamme, sanoo Räsänen.

Eevi Heijari työskentelee Uuperissa jo neljättä sesonkia. Tässä Eevin tehtävänä on säätää suksien siteet asiakkaille sopiviksi, yleensä Eevin tapaa hisseillä.

Talviurheilukeskuksen menestyminen on ainakin Etelä-Suomessa kiinni lumen riittämisestä. Nyt ei lumesta ole tullut ongelmaa.

– Pahimman pyryn aikana jouduimme tosin auttamaan asiakkaitamme ylös keskukseen, kun tien auraus ei ehtinyt joka hetki pitämään teitä kunnossa. Lunta todella riitti ja sehän on meille aina hyvä asia.

– Hinauksiakin oli välillä, kunnes aura ehti sitten Uuperille. Auraaja kävi meillä jopa neljä kertaa vuorokauden aikana.

Moni juttu on tällä kerralla loksahtanut Uuperin kannalta parhain päin:

– Kun korona sulki alueen kaikki sisäliikuntapaikat, meillä palvelu pelasi ja rinteet täyttyivät. Toisen epäonni olikin nopeasti meidän onnemme.

Uuperinrinteiden laskettelukeskus avattiin talvella 89-90.

Menestys on kertautunut Uuperissa kaikin tavoin:

– Kausikorttimyyntimme­ vetää, kasvua on jopa 30 %. Suksihuollossa hoidamme kanttien teroituksen ja pohjien vahaukset, kysyntä kasvaa silläkin puolella jatkuvasti.

Talvilomien aikana Uuperin kone on hyvässä vedossa ja Räsänen odottaa tulosta syntyvän myös sesongin loppupuolella.

– Pääsiäinen on meille perinteisesti kiireistä aikaa, sitä odotan erityisesti nyt, kun lumitilanteemme on optimaalinen. Lumitilanteen voi romahduttaa vain poikkeuksellinen helleaalto ja lämpimät sateet. Niitä emme todellakaan toivo, tuumii Anssi Räsänen.

Anssi Räsänen sanoo, että laskettelukeskuksen menestyminen on useimmiten lumitilanteen armoilla.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli