Raviharrastukseni alkoi joskus 1990-luvun alkupuolella, kun Markkinamieheen avattiin Haminan ensimmäinen Totoline-piste. Etäpelaamisen ohella aloin käydä paikan päällä Kouvolassa, Lappeenrannassa, Vermossa, Jokimaalla ja Mikkelissä aistimassa ravien upeaa tunnelmaa.

Loviisan kesäraveissa vierailemme nykyään kolmen sukupolven voimin. Parempaa perhettäyhdistävää kesäillan retkikohdetta saa hakea. Katsomoon pääsee tallialueen kautta. Hevoset hirnuvat turvanmitan päässä, ja hyväntuulinen Ari Moilanen kävelee vastaan ajopiiska kädessään ja heinänkorsi suussaan.

Viihdyn ravien rennossa ilmapiirissä. Voit olla oma hölmö itsesi, ihan niin kuin kotona. Ei tarvitse miettiä pukukoodia. Eikä tarvitse koukata kampaajan kautta, kuten ennen vierailua Haminan seurapiirien suosimassa ruokakaupassa.

Raviyleisö on ukkoutunutta. Kun tunnen Kouvolan raveissa itseni nuoreksi, on jotain pahasti pielessä. Raviurheilusta on yritetty tehdä trendikästä vaikkapa käyttämällä Jaajoa ja Jethroa mainoskasvoina. Silti ravien tyypillisin katsoja ei ole kaksikymppinen hiphoppari, vaan seitsemänkymppinen humppapoppari.

Tarvitaan vallankumous ravikulttuuriin, jotta nuoret tai edes keski-ikäiset saadaan innostumaan tästä jalosta lajista. Jos ihmiset eivät löydä tietään hevosten luokse, viedään hevoset ihmisten luokse.

Tästä oivalluksesta on mainio esimerkki Haminassa ensi kesänä järjestettävät Cityravit. Kadettikoulunkatu päällystetään hiekalla ja kivituhkalla, ja yleisö pääsee nauttimaan raveista kadun varressa keskellä kaupunkia. Idea on kaikessa älyttömyydessään nerokas ja vie raviurheilua oikeaan suuntaa, kohti uusia katsojia.

Cityravit on osa Hevoset Bastionissa -tapahtumaa. Jos olisin diktaattori, vaihtaisin suomen kieltä suojellakseni Cityravit muotoon Katuravit.

Ilkka Muurman

Kirjoittaja on paljasjalkainen haminalainen.