Haminassa sijaitseva pieni kaupunginosa Kolsila, joka tunnetaan perunanviljelijöistä. Perunanviljelijöitä Kolsilassa on useampi, joihin mukaan luetaan myös Pousin veljesten tila.
– Perunoita tällä maatilalla on viljelty jo useamman sukupolven ajan. Maatilan juuret kantavat alkunsa ihan 1900-luvun alkuvuosista. Kyseisenä aikana maatilaa piti isoisoisämme Feliks, jonka jälkeen maatila siirtyi pojallensa Onnille, meidän isoisällemme, kertoo tilan töistä päävastuun kantava veljeksistä keskimmäinen Eelis Pousi.
Veljekset ovat jatkaneet tätä viljelyperintöä yhdessä suurimman kannustajansa äitinsä Ritva-Leena Pousin kanssa. Veljekset perustivat maatilayhtymän vuonna 2018.
Tilalla on alusta alkaen viljelty ensisijaisesti perunaa, mutta esimerkiksi juurekset ja yrtit kuuluvat myös Pousin maatilan vakiolajikkeisiin.
– Varhaisperunoiden istutusaika ajoittuu huhti- tai toukokuun taitteeseen riippuen tietenkin sääolotiloista. Päätavoitteemme on saada varhaisperunamme myyntiin juhannukseksi.
– Varhaisperunan nostamme aina kuokalla, siten voidaan vähentää nostokoneesta tulevat vauriot perunoihin. Asiakkailta on tästä tullut kiittävää palautetta.
Karhulan tori on Pousin veljesten tuotteiden ensisijainen myyntipaikka, torimyynnistä vastaa äiti Ritva-Leena. Lauantai on perinteinen toripäivä, mutta juhannuksen jälkeen torimyynti käy myös keskiviikkoisin.
– Torikuorma tehdään meillä aina edellisenä iltana, sillä herätyskelloni soi lauantaiaamuisin klo 4.20. Torimyynti Karhulassa alkaakin jo ennen 7:ää, kun myyntipöytä on saatu valmiiksi, kertoo Ritva-Leena
Pousin maatilayhtymä ei kuitenkaan ole ainoa asia mitä maatilalla tapahtuu. Veljekset ovat perustaneet nimittäin maatilan ohelle toisen yrityksen, Veljekset Pousi Oy:n.
– Osakeyhtiömme tuottaa maanrakennus- sekä sähköurakointia. Pihassa on kaivinkone, joka on aina valmiina urakoimaan pienille ja isoimmillekin yrityksille. Tehokas verkostoituminen on jo tuottanut tulosta muiden pienyrittäjien kanssa työllisyyden kannalta, kertoo Eelis, joka vastaa koneurakoinneista ja toimii myös yrityksen toimitusjohtajana.
Veljekset Pousi Oy yrityksen sähköurakoinneista vastaa perheen kuopus Eemi. Sähkötyöt ovat hänen vahvuutensa.
– Sähköurakointia olemme myyneet kuluttajille, tehtaille sekä rakennusalan yrityksille. Sähkötyöt pitävät minut kovasti liikkeessä, mutta eivät ole esteenä maatilan töihin, kertoo Eemi.
Veljeksistä Eerik ja Eetu ovat talon töissä ehtiessään aina muilta kiireiltään. Eero, veljeksistä vanhin asuu Tampereella.
– Olemme nokkelia työllistämään myös Eeroa hänen piipahtaessaan lomillaan Kolsilassa. Hän on markkinoinnin ja myynnin osaaja ja on silläkin saralla meille hyvin käyttökelpoinen, kertoo Eelis.