Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

LNG-hankkeen on onnistuttava

Haminan Energian investointihankkeilla ei ole ollut matkassaan pelkästään onnea.

Haminan Energian investointihankkeilla ei ole ollut matkassaan pelkästään onnea. Takaiskujen vuoksi Haminan kaupungin omistama yritys ei ole aina päässyt tulostavoitteisiinsa.

Virolahden Vahterikonkankaalle valmistui 2018 biokaasulaitos, joka moninaisten vaikeuksien vuoksi ajettiin alas 2020 – tappiota kirjattiin 6,5 miljoonaa euroa.

Venäjän aloittama sota Ukrainassa on johtanut siihen, että Pyhäjoen Hanhikiveen rakennettava ydinvoimalaitos ei Venäjä-kytköstensä vuoksi valmistu koskaan. Haminan Energia joutuu kirjaamaan hankkeeseen sijoittamansa 8,5 miljoonan euron tappiot.

Vaihtelevissa tuulissa on edennyt myös Haminan LNG-terminaali, jonka Haminan Energia omistaa puoliksi. Terminaalin piti valmistua jo yli vuosi sitten ja nyt laitoksen odotetaan valmistuvan ensi syksynä.

LNG-terminaalin rakennusvaihetta urakoineen Wärtsilän sopimus on mm. viivästysten vuoksi irtisanottu, kun Wärtsilä ei ilmenneitä rakenteellisia puutteita koskaan tunnustanut. Nyt on uusi rakentaja viimeistelemässä 30 000 m3:n pöntön kakkua eli katto-osaa.

LNG-hankkeessa ei Haminan Energialla ole enää varaa epäonnistua, sillä yrityksen vastuut LNG-hankkeessa kieppuvat jo yli 50 miljoonassa eurossa. Hankkeen viivästymisen vuoksi Haminan Energia ja virolainen kumppani Alexela-konserni ovat menettäneet jo kymmenien miljoonien tuotot.

Jos LNG-terminaali olisi valmistunut aikataulussaan, keskustelua venäläisestä maakaasusta ei enää käytäisi: venäläisen kaasun putket olisi jo katkaistu ja LNG olisi ottanut markkinan haltuunsa. Ja vireillä olisi toinenkin LNG-tornin rakennushanke Haminaan, valtion huoltovarmuuskeskustelu on sille jo ilmaissut halunsa.

Haminan LNG:n onnistuminen on yhteinen asiamme.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus