Kun maaliskuu enteili jo pikaista kesään siirtymistä, luonto iski jarrut päälle. Lumet ovat sulaneet vauhdilla ja vaikka tulvarajat ovat jo paukkuneet, näihin päiviin saakka kestäneet yöpakkaset ovat jarruttaneet kevättä ja kesän tuloa.

Monia Haminan seudun pihamaita komistavat edelleen lumisesta talvesta muistuttavat kinokset.

Ilmojen kylmeneminen näkyy kaikkialla, viljelyksillä ja luonnossa. Lintujen kevätmuutto on hidastunut ja vallankin viime päivien vahva pohjoisvirtaus on ollut monille lintulajeille liian kova vastus. Viisas väistää ja odottaa parempia ilmoja.

Kevät on tuonut meille myös kelirikon, vieläpä hankalampana kuin vuosiin. Kelirikko on ollut perinteisesti sorateiden harmina, mutta kelirikon vaurioita korjataan nyt myös kestopäällysteisillä asfalttiteillä ja kaduilla.

Talvi on tehnyt tuhojaan kestopäällysteeseen. Pakkanen, vesisade ja lämpötilan vaihtelut plussalta miinukselle ovat aiheuttaneet harmeja, kun vesi on päässyt päällysteen koloihin jäätymään. Näihin ajoradan vaurioihin voi törmätä joka puolella, myös Haminassa.

Kestopäällyste on tehty usein kierrätysmateriaalista. Oikein tehtyjen kaatojen ansiosta se pysyy hyvin kuivana parantaen rakenteen kestävyyttä.

Päällysteen huokoisessa pinnassa vuoroin jäätyvä ja sulava vesi voivat kuitenkin rapauttaa tien pintaa, eikä vanhan päällysteen heikon kohdan paikkaaminen aina onnistui lapiohommilla. Pelkkä pintakorjaus ei aina riitä. Vikapaikassa on mentävä pintaa syvemmälle, jos halutaan kestävää lopputulosta.

Mitä syvemmälle vikapaikan korjaamisessa on mentävä, sitä enemmän korjaukselle tulee hintaa.

Jorma Haapamäki

Päätoimittaja